LEGENDAARINEN TEARS FOR FEARS LÖYSI JÄLLEEN YHTEISEN SÄVELEN TUOREEN ALBUMIN MYÖTÄ

Legendaarinen brittiduo Tears For Fears julkaisee tänään The Tipping Point -albumin.
 

Projekti lähti käyntiin samannimisellä singlellä lokakuun alussa. Levy on ensimmäinen studioalbumi kaksikolta 17 vuoteen. The Tipping Point käsittelee muun muassa tuskaa ja surua, jonka rakkaan ihmisen menettäminen sairaudelle pitkän taistelun seurauksena aiheuttaa. Omakohtaiset tekstit syntyivät Orzabalin vaimon kuoltua 35 vuoden yhteiselon jälkeen.

Albumilta on viimeisten kuukausien aikana julkaistu kaksi muuta kappaletta No Small Thing sekä Break The Man lokakuisen nimikkosinglen lisäksi. Tuore albumi on tuonut Tears For Fearsin ristiriitojen kautta jälleen yhteen.

1980-luvulla suosiota nauttineen kaksikon (Roland Orzabal ja Curt Smith) läpimurtolevy Songs from the Big Chair ilmestyi vuonna 1985. Heidän tunnetuimpia hittejään ovat muun muassa ShoutEverybody Wants To Rule The World, Sowing The Seeds Of Love ja Mad World

Yli 30 miljoonaa albumia myyneen Tears For Fears musiikillinen taival alkoi Orzabalin ja Smithin ollessa teini-ikäisiä. 40 vuotta myöhemmin ilmestyy heidän seitsemäs studioalbumi.

“The album is our first new Tears For Fears record in 17 years. It was of upmost importance to us that this body of work artfully combine classic Tear For Fears production and poignant lyrics. We believe we have created a contemporary and timeless record that fans new and old will love as much as we do. We can’t wait for you to hear it.”

THE TIPPING POINT –kappalelista:
1. No Small Thing
2. The Tipping Point
3. Long, Long, Long Time
4. Break The Man
5. My Demons
6. Rivers Of Mercy
7. Please Be Happy
8. Master Plan
9. End Of Night
10. Stay

Additional Tracks On The Deluxe CD Edition
11. Let It All Evolve
12. Secret Location
13. Shame (Cry Heaven)

Connect with Tears For Fears:
Instagram / Facebook / Twitter

Anniina Baumann
Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

LYTTÄ & TOHTORI GETTO DEF JAM RECORDINGS FINLANDIN ARTISTIROSTERIIN – PALUUSINGLE ILTASET JULKAISTAAN 15.5.

Jyväskylästä ponnistava rap-duo Lyttä & Tohtori Getto on kiinnitetty Def Jam Recordings Finlandin artistirosteriin. KPC-kollektiivista tutuksi tullut kaksikko tunnetaan vahvasta DIY-asenteestaan, freestyle-kulttuurista kumpuavasta ilmaisustaan sekä…

GETTOMASALTA UUSI SINGLE ONKO JOSSAIN

Kotimaisen hiphopin supertähti Gettomasa julkaisee jo ennakkoon paljon huomiota saaneen singlen Onko jossain Vuoden alussa vaikuttavan paluun tehnyt Gettomasa jatkaa aktiivista julkaisutahtiaan uudella…

HEI SUPERMARIO -HITISTÄ TUTTU SAMUELL JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Nopeasti suursuosioon noussut Samuell on solminut yhteistyösopimuksen Universal Musicin kanssa ja julkaisee tänään uuden singlen Mummo Suomen tämän hetken kuumin musiikki-ilmiö Samuell julkaisee…