K-POPIN SUPERBÄNDI BTS ON JULKAISSUT UUTTA MUSIIKKIA

BTS JUHLISTAA VUOSIPÄIVÄÄNSÄ JULKAISEMALLA UUTTA MUSIIKKIA

K-popin superbändi BTS (Bangatan Boys) perustettiin yhdeksän vuotta sitten vuonna 2013. Tänään perjantaina 10. kesäkuuta yhtye julkaisee Proof-kokoelman, joka juhlistaa samalla eteläkorealaistähtien artistitaivalta. Proof koostuu kolmesta CD:stä, jotka edustavat yhtyeen eri aikakausia: mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaa. Kokoelmalla on mukana kolme uutta kappaletta, joista fokussingle on kappale Yet To Come. Sen musiikkivideo julkaistiin samanaikaisesti ja on katsottavissa alta.

Yet To Come on tribuutti BTS:n ja heidän uskollisen faniryhmän The Armyn miltei vuosikymmenen verran kestäneelle matkalle ja sille, kuinka se jatkuu tulevaisuudessakin.

Seitsemänhenkinen BTS on noussut kaikkien aikojen suosituimpien pop-yhtyeiden joukkoon breikaten korealaisen popin maailmanlaajuisesti toimimalla genren tieraivaajana ja suunnannäyttäjänä. BTS on voittanut kuusi American Music Award -palkintoa, 12 Billboard Music Award -pystiä ja kerännyt kaksi Grammy-ehdokkuutta. Yhtyeellä on YouTubessa yli 66 miljoonaa seuraajaa ja heidän musiikkivideonsa rikkovat ennätyksiä julkaisu julkaisun jälkeen.

Viime viikolla presidentti Joe Biden toivotti BTS:n tervetulleeksi Valkoiseen taloon. Tapaamisessa he keskustelivat muun muassa aasialaisamerikkalaisiin yhteisöihin kohdistuneista väkivaltaisuuksista.

BTS:n nyt alkava kymmenes vuosi käynnistää heidän urallaan uuden luvun.

BTS somessa:
Instagram / Twitter / Facebook

Lisätiedot:
Anniina Baumann
Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

EVELINA JUHLISTAA 10-VUOTISTA URAANSA UUDELLA SINGLELLÄ JA KIERTUEELLA

Evelina julkaisee tänään uutta musiikkia. Yks yö on yhdessä Victor Nordiksen kanssa syntynyt kappale, jonka tuotannon on viimeistellyt Aleksanteri Hulkko. Yks yö kertoo nimensä mukaisesti viimeisestä…

SAMU HABERILTA UUSI TUNTEIIKAS SINGLE ”GOOD BOY” – SAMALLA JULKI ENSI VUODEN EUROOPAN-KIERTUE

Menestyksekkään 30 keikan Euroopan-kiertueen jälkeen suomalaistähti Samu Haber palaa tunteikkaalla uudella singlellä, Good Boy. Tänään julkaistu single on voimakas kappale, joka muistuttaa siitä,…

TAYLOR SWIFTIN 12. ALBUMI ON TÄÄLLÄ

Taylor Swift, Max Martin ja Shellback palaavat yhteen uudella hittien täyteisellä The Life of a Showgirl -albumilla “Swift hits all her marks…