RAMMSTEIN ON PALANNUT

RAMMSTEIN JULKAISI SINGLEN ZEIT, SAMAA NIMEÄ KANTAVA ALBUMI SAADAAN HUHTIKUUSSA

Maailman suurimpiin rockyhtyeisiin kuuluva Rammstein on juuri julkaissut uuden singlensä, ajan katoavaisuutta käsittelevän mahtipontisen kappaleen Zeit. Single raivaa tietä samaa nimeä kantavalle albumille, joka julkaistaan 29.4. Toukokuun puolivälissä yhtye käynnistää Euroopan-kiertueensa Prahasta. Tallinnassa Rammstein nähdään 20.7.

Till Lindemann, Paul Landers, Richard Z. Kruspe, Flake, Oliver Riedel ja Christoph Schneider työstivät uutta albumia ja sen 11:tä biisiä kahden vuoden ajan, kun pandemia piti heidät pois kiertueilta. Albumi äänitettiin St. Rémy de Provencessa, Ranskassa. Tuottajana toimi berliiniläinen Olsen Involtini

Zeit-singleen saatiin samaan aikaan myös musiikkivideo, jonka ohjasi näyttelijä ja muusikko Robert Gwisdek. Uudet promokuvat on puolestaan ottanut valokuvaaja ja muusikko Bryan Adams, joka on työskennellyt bändin kanssa ennenkin.

Vuonna 1994 perustettu Rammstein on julkaissut tähän mennessä seitsemän studioalbumia. Yhtyeen levyjä on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta. Rammsteinin edellinen albumi julkaistiin keväällä 2019 ja sen tiimoilta bändi nähtiin kahdesti Ratinan stadionilla saman vuoden elokuussa. Yhtyeen spektaakkelimaiset, pyrotekniikalla vahvistetut keikat ja industrial metal -musiikki ovat keränneet vuosien saatossa uskollisen ja innokkaan fanikunnan ympäri maailman.

www.rammstein.de
www.facebook.com/rammstein
www.instagram.com/rammsteinofficial

Lisätiedot:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com 

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLAVI UUSIVIRRALTA UUSI SINGLE “VIEL YKS PURPLE RAIN”

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee tänään uuden singlen. Viel yks purple rain on takuuvarmaa Uusivirtaa: festarihuutolauluun sopiva kertosäe, oivaltava lyriikka…

ROBIN PACKALENILTA UUSI SINGLE TUUT TUUT TUUT

Robin Packalen paketoi julkaisuvuoden 2025 vielä yhdellä singlellä. Tänään julkaistu Tuut Tuut Tuut yhdistelee nerokkaasti modernia ja ajatonta poppia, jääden kertalaakista päähän soimaan.…

JANNIKA B:N UUSI SINGLE ON TÄYNNÄ USKOA JA KAIPAUSTA

Jannika B julkaisee uuden, elokuvamaisen singlen – Jossain sä ooton herkkä kappale kaipauksesta ja toivosta Laulaja-lauluntekijä Jannika B julkaisee tänään uuden singlen nimeltä Jossain säoot. Kappale on herkkä…