POST SINÄ ON PARASTA PAUL ELIASTA

Monipuolinen laulaja-lauluntekijä Paul Elias julkaisee uuden singlen Post sinä tänään perjantaina ja sitä onkin ensikuulemalta kehuttu jo popparin parhaaksi!

Kappaleessa yhdistyy valloittava, todella tarttuva melodia tummaan jopa rajuun tekstiin, joka kertoo siitä tunteesta, kun oma maailma romahtaa, mutta maailma ympärillä vaan jatkaa pyörimistään. Paul Elias lataa mukaansatempaavaan biisiin väkevän lauluarsenaalinsa ja lopputulos on täysin vastustamaton.

Artisti avaa biisin välittämää tunnetta: ”Hiljainen hetki saattaa viedä tuskaiseen paikkaan vaikka ulospäin ja ympärillä kaikki näyttääkin olevan hyvin. Biisin kontrasti polkevan jopa ilakoivan tempon ja vakavan paatoksellisen tekstin välillä kuvastaa juuri tätä sisäisen kaipuun ja ulkoisen elämänsykkeen jatkumisen välistä absurdia eroa.”

Hän kertoo kappaleen teosta: ”Teimme biisin taas tutun porukan kanssa. Ulpu Hozjajenokin kanssa loimme tekstin ja sävelen. Tiesin heti miltä tämän pitäisi kuulostaa valmiina ja Kalle “Kashwell” Mäkipelto taikoi biisin tuotannon niitä suuntaviivoja noudattaen maaliin.” Kolmikon yhteistä tekemistä ohjaa selkeä visio Paul Eliaksen musiikista – puhuttelevaa poppia modernein soundein.

Syksyn aikana loistavan live-esiintyjän näkee keikoilla seuraavasti:
24.09. Las Palmas, Joensuu
30.09. Teatteri Viirus, Helsinki (soolo)
19.10. Linnanmäki, Helsinki (Keidas-lava, soolo)
26.10. Sellosali, Espoo
28.10. Taphouse 60100, Seinäjoki (soolo)
29.10. Elämäni Biisi -etkot
06.11. Svenska Dagen -fest, Sellosali, Espoo (soolo)
11.11. Rento, Turku

Liput keikoille tästä

Paul Elias somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
satu.snellman@umusic.com
puh. 040 508 8190

Keikkamyynti:
Elsa De Campos / Live Nation Finland
elsa.decampos@livenation.fi
puh. 040 189 1174

Takaisin uutisiin

Uutisia

SAMULI PUTRO JULKAISEE LAULUJA VIIME YÖLTÄ

Tänään viisikymmentäviisi vuotta täyttävä lauluntekijä elää kulta-aikaansa. Samuli Putro julkaisee 26.9.2025 yhdeksännen sooloalbuminsa, Viime yöltä. Levyn ensimmäiset singlet, Kuvat meistä kaikista ja Kesävieraat, ovat täyttäneet radiotaajuuksia tiuhaan.…

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…