JANNIKA B:LTÄ IHMISEN MUOTOINEN SINGLE JA KIRJA

Jannika B:n uusi single on nimeltään Ihmisen muotoinen. Sinkun julkaisu on 23.9. ja Jannika julkaisee samannimisen kirjan 20. lokakuuta. Kirja on jo ennakkotilattavissa. Kappale liittyy vahvasti kirjan teemoihin.

Ihmisen muotoinen -kappale on vaikuttava voimabiisi, joka valaa uskoa itseen ja elämään vaikeidenkin kokemusten jälkeen. Merkityksellinen teksti ja menevä sävellys on leimallista Jannika B:tä musiikintekijänä. 

“Kappaleen ensimmäinen versio syntyi jo useita vuosia sitten. Se on muuttunut minun kanssani useammankin kerran, ennen kuin löysi lopullisen muotonsa. Kappale tuntuu samaan aikaan pääte- ja lähtöpisteeltä.”

Puhuttelevat sanoitukset saavat paljon vastakaikua Jannikan yleisössä ja Ihmisen muotoinen -kappaletta on jo kuultukin keikoilla. Sen saama vastaanotto on ollut upeaa ja vertautuu hyvin aiemman sinkun Mania saamaan suosioon. Mania-sinkku julkaistiin helmikuussa ja on edelleen vahvassa radiosoitossa. Siitä on tullut laajasti kiitosta, kun kuulijat ovat ottaneet kappaleen omakseen ja saaneet siitä omakohtaista tukea.

Jannika B on tehnyt musiikkia ja kirjaa lomittain ja samanaikaisesti. Niissä yhdistyvät hänelle tärkeät teemat ja henkilökohtaiset näkemykset. Kirjassaan Jannika B jakaa oman elämän kautta syntyneitä havaintojaan muun muassa rohkeudesta, unelmien tavoittelusta sekä yksinäisyyden ja riittämättömyyden kokemuksista. Ihmisen muotoinen kuva täydentyy luku luvulta. Artisti on kirjoittanut kirjan yhdessä ystävänsä Sanna Wickströmin kanssa.

Ajatus kirjasta ja sen aiheista syntyi Jannikan pitämällä pidemmällä tauolla musiikin tekemisestä ja esittämisestä. Pohdinnat ja näkemykset ihmisenä, artistina, naisena ja äitinä kuuluvat luontevasti Jannika B:n ilmaisuun eikä hän arkaile tuoda vaikeitakaan asioita esille artistiutensa kautta. Kirja antaa uudenlaista tilaa ilmaista itseään musiikin rinnalla.

Jannika työstää uutta musiikkiaan tutun tuottajan Jonas Olssonin kanssa. Kesällä Jannika B nähtiin pitkästä aikaa myös odotetulla kiertueella. Keikkailu saa syksyllä jatkoa Ihmisen muotoinen -kiertueen muodossa.

Ihmisen muotoinen -kiertue:
30.9. Lahti, Mössö 
1.10. Kurikka, Kampus 
14.10. Viking Grace
21.10. Viking Gabriella
5.11. Kemi, Ramona
11.11  Oulu, Suomipop pikkujoulut
12.11 Kuopio, Kuopiorock pikkujoulut
19.11. Rovaniemi

Jannika B somessa:
Facebook / Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
satu.snellman@umusic.com
puh. 040 508 8190

Keikat:
Olli Vartiainen
keikkaolli@gmail.com
puh. 040 966 523

Takaisin uutisiin

Uutisia

LYTTÄ SUOMEN DEF JAMILLE – UUTTA MUSIIKKIA PERJANTAINA

Jo pitkään kotimaisella rap-kentällä vaikuttanut Lyttä on kiinnitetty Def Jam Recordings Finlandille – Tehny hynää -biisin tuotannossa mukana Gettomasa Arvostettuun KPC-kollektiiviin kuuluva…

HENE JÄÄSALOLTA NELJÄS SOOLOSINGLE: HETKEN VIELÄ

Suomirockin uuden sukupolven ääni Hene Jääsalo julkaisee tänään neljännen soolosinglensä. Hetken vielä on dramaattinen ja koskettava balladi siitä hetkestä, kun ero…

JESSE KAIKURANTA TEKEE MUSIIKILLISEN TÄYSKÄÄNNÖKSEN

Julkaisutauolta palaava Jesse Kaikuranta yllättää tanssittavalla klubipopilla – Kuuntele tarttuva Tuu tuu tupakkarulla täältä! Musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Tuu tuu tupakkarulla. Vajaan…