JANNALTA KOSKETTAVA JA HENKILÖKOHTAINEN SINGLE “NIIN KAUAN KU ME ELETÄÄN”

Jannan uusi single Niin kauan ku me eletään kertoo henkilökohtaisen tarinan hetkessä elämisen tärkeydestä.

Jannan uusi single Niin kauan ku me eletään katkaisee yli vuoden kestäneen julkaisutauon. Kyseessä on ensimmäinen singlelohkaisu sitten huhtikuussa 2021 julkaistun ja kultarajan ylittäneen kappaleen Maailma meidän jälkeen.

”Niin kauan ku me eletään syntyi tän vuoden heinäkuun helteillä. Tää on mulle todella tärkeä ja henkilökohtainen biisi. Toivon että tämä resonoi ja antaa voimaa uskoa tulevaan ja siihen että lopulta aina kaikki järjestyy, vaikka kuinka vaikeita juttuja oiskaan täytynyt käydä läpi,” kommentoi Janna kappaletta.

Kappaleelle on kuvattu Pariisissa upea musiikkivideo, jonka ohjasi useiden eturivin artistien kanssa työskennellyt huippuohjaaja ja valokuvaaja Jirina. Musiikkivideo julkaistaan perjantaina 18.11.2022.

Jannan taidokkaalle tulkinnalle on tunnusomaista herkkyys ja vahvuus, jotka yhdistyvät vahvoihin kertosäkeisiin ja koskettaviin teksteihin. Läpi ikäluokkien leikkaava yleisö löytää puhuttelevista kappaleista paljon samaistumispintaa ja tukea kipeisiinkin elämänvaiheisiin. Jannan kappaleita on yksinomaan Spotifyssa kuunneltu yli 50 miljoonaa kertaa. Janna työstää tällä hetkellä uutta musiikkia, jonka julkaisu jatkuu keväällä 2023.

Janna somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
puh. 050 5455 770

Keikkamyynti:
Central Line Entertainment
Petri Ekman
petri.ekman@centralline.fi
puh. 0400 866 413

Takaisin uutisiin

Uutisia

NISALTA UUSI SINGLE “MÄ OON SE”

R&B-tulokas Nisa on juuri julkaissut uuden singlen Mä oon se. Muun muassa Doechiista ja Summer Walkerista inspiroituva Nisa tuo musiikillaan…

SUOMESSA PIAN KEIKKAILEVA GHOST JULKAISI ODOTETUN ALBUMIN

Toukokuussa loppuunmyydyllä Nokia Arenalla esiintyvän Ghostin kuudes albumi on nyt saatavilla “some of Ghost’s most intriguing work to date… rich exploration of genres…

JAMI FALTIN PALAA UUDEN MUSIIKIN ÄÄRELLE IBEN KANSSA

Nelinkertainen Emma-ehdokas Jami Faltin aktivoituu musiikin julkaisun pariin uudella Rolling Stone -singlellään, jolla mukana on listojen kärkisijoja jo pitkään valloittanut ibe. Rolling Stone on tarttuva ja…