Vahtera julkaisi tänään uuden singlensä Villihevosii

Vahteran vuosi käynnistyy tänään julkaistavalla singlellä Villihevosii. Kappale on mukana artistin myöhemmin tänä vuonna julkaistavalla kakkosalbumilla. Vahtera on tullut tunnetuksi musiikistaan, joka yhdistää nostalgiset lyriikat tämän päivän soundeihin. Hän on tarinankertoja, jonka lauluääni tulee iholle ja joka nostaa kuulijansa arjen yläpuolelle.

”’Vuorollansa särkyy jokainen. Silloin auttaa joku kodin kaltainen. On se paikka taikka toinen ihminen, joka on turva maailmassa kadonneen’. Näihin lauseisiin kiteytyy mielestäni hyvin Villihevosii -kappaleen sanoma. Biisi sai alkunsa, kun istuttiin Juho Rajan ja Ilkka Wirtasen kanssa alas tekemään mulle laulua ja ehdotin, että sen nimi voisi olla Villihevosii. Ikivihreä Vieläkö on villihevosia -kappale oli sellainen, jota lauloin aina pienenä mun yhdessä lempipaikoista, kesämökillä. Siellä on edelleen mun sielunmaisema ja se on yks mun turvapaikoista. Siellä mä maalasin kiville kasvoja. Näistä maisemista ja fiiliksistä syntyi Villihevosii -biisin tarina ja henki. Mä toivon, et jokaisella ihmisellä olisi elämässään edes yksi sellainen ihminen, joka kannattelee silloin, kun ei itse jaksa kävellä. Toivon myös, et meillä jokaisella olisi joku sellainen paikka, jossa tuntisimme olevamme turvassa”, kertoo Vahtera.

Vahteran single Burana ylitti kultarajan viime vuoden lopulla ja toi artistille tämän uran ensimmäisen kultalevyn. Burana löytyy Vahteran omaa nimeä kantavalta debyyttialbumilta, joka julkaistiin vuonna 2020. Musiikin lisäksi artistin sydäntä lähellä ovat kestävä kehitys ja second hand -muoti. Musiikin lisäksi myös nämä teemat ovat vahvasti esillä hänen somekanavissaan.

www.instagram.com/vahteravirallinen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…