BESSIN ODOTETTU TOINEN PITKÄSOITTO JULKAISTAAN 14.4.

KÄDET YLÖS -albumi on ylittänyt platinarajan jo ennen julkaisuaan – Levyjulkkareiden Part 1 Allas Sea Poolilla 21.6.

Huippusuosion kotimaisella popkentällä saavuttanut nelinkertainen Emma-voittaja BESS julkaisee kauan odotetun toisen pitkäsoittonsa KÄDET YLÖS perjantaina 14.4. Uusi albumi kuljettaa kuuntelijansa tanssittavasta hitistä toiseen artistin rouhean soundin saattelemana. Vastapainoisesti albumilla vieraillaan myös herkkien aiheiden äärellä mm. Palaa ja Valoo -kappaleilla. KÄDET YLÖS on jo ennen julkaisuaan saavuttanut platinastatuksen, sillä albumin jo julkaistuja singlejä on kuunneltu suoratoistopalveluissa yli 32 miljoonaa kertaa jo ennakkoon. Platinaraja on 20 miljoonaa striimiä, joten levy lähentelee jo tuplaplatinarajaa. Albumilla on 14 kappaletta, joista 8 on uusia ja entuudestaan albumilta on julkaistu kuusi singleä: Ram pam pam, Rakastan en rakasta, Sammumaton, Lähtee käsistä, Aja sekä Valoo.

Viimeistään viime vuoden tammikuussa UMK-kisabiisillään koko kansan hurmannut helsinkiläinen artisti ja pop-tähti BESS debytoi jo vuonna 2017. Elektronista musiikkia ja housea pop-musiikkia yhdistelevä artisti tunnetaan erityisesti rouheasta laulusoundistaan, lukuisista pophiteistään sekä hurmoksellisesta keikkasuosiostaan. Tämän vuoden Emma Gaalassa BESS keräsi eniten ehdokkuuksia ja oli myös gaalaillan voitokkain neljällä Emmalla: Vuoden artisti, Vuoden pop, Vuoden striimatuin biisi (Ram pam pam) ja Vuoden biisi (Ram pam pam).

Ahkerasti keikkaileva BESS toimii lämmittelijänä Antti Tuiskun MAYHEM-areenakiertueella. Kesäkuun 21. artisti nousee Allas Sea Poolin lauteille, jolloin on luvassa
Part 1 KÄDET YLÖS -albumin levyjulkkareista, virallisista levyjulkkareista tiedotetaan myöhemmin lisää. Kesällä laulaja nähdään myös kaikilla Suomen suurimmilla festareilla.

KEVÄÄN JA KESÄN KEIKAT 2023:
14.04. Olvi Areena, Kuopio – Antti Tuisku Mayhem-tour
15.04. Lahti Halli, Lahti – Antti Tuisku Mayhem-tour
21.04. Seinäjoki Areena, Seinäjoki – Antti Tuisku Mayhem-tour
22.04. Gatorade Center, Turku – Antti Tuisku Mayhem-tour
28.04. Ouluhalli, Oulu – Antti Tuisku Mayhem-tour
29.04. Lappi Areena, Rovaniemi – Antti Tuisku Mayhem-tour
05.05. Jäähalli, Helsinki – Antti Tuisku Mayhem-tour
06.05. Jäähalli, Helsinki – Antti Tuisku Mayhem-tour
03.06. TBA
09.06. Soundfest, Lahti
09.06. Saaristo Open, Kaarina
10.06. St. Olaf Summerfestival, Savonlinna
16.06. Sun Pampas, Ylivieska
17.06. Untorock, Utajärvi
21.06. Allas Sea Pool, Helsinki (-S/K18-)
22.06. RMJ, Rauma
23.06. Himos Juhannus, Jämsä
24.06. Tahko Juhannus, Nilsiä
30.06. Provinssi, Seinäjoki
02.07. Yksityistilaisuus, Kuopio
05.07. Viinijuhlat, Kuopio
07.07. Rantajamit, Lohja
08.07. TBA
09.07. Ruisrock, Turku
12.07. Krapin Pajan Puistokonsertti, Tuusula
13.07. TBA
14.07. Mansikkakarnevaalit, Suonenjoki
14.07. Ilosaarirock, Joensuu
15.07. Suomipop Festivaali, Oulu
19.07. TBA
20.07. Tammerfest, Tampere
21.07. Tikkurila Festivaali, Vantaa
22.07. Runnirock, Iisalmi
27.07. Loviisan Asuntomessut
28.07. Qstock, Oulu
29.07. Työväen Musiikkijuhla, Valkeakoski
04.08. TBA
04.-05.08. Satama Open Air, Kemi 
11.-12.08. Simerock, Rovaniemi
18.08. Tapiola Festivaali, Espoo
19.08. Kapakanmäki, Tuulos
25.08. Red Carpet Film Festival, Hyvinkää
26.08. Venetsialaiset, Kokkola
30.08. Mummotunneli, Helsinki (soolo w/ Sallad band)

BESS somessa:
Instagram / FacebookTikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Veera Hjerppe
veera.hjerppe@umusic.com
+358 50 461 9818

Keikkamyynti:
Elsa De Campos
elsa.decampos@livenation.fi
+358 40 189 1174

Takaisin uutisiin

Uutisia

HENE JÄÄSALOLTA NELJÄS SOOLOSINGLE: HETKEN VIELÄ

Suomirockin uuden sukupolven ääni Hene Jääsalo julkaisee tänään neljännen soolosinglensä. Hetken vielä on dramaattinen ja koskettava balladi siitä hetkestä, kun ero…

JESSE KAIKURANTA TEKEE MUSIIKILLISEN TÄYSKÄÄNNÖKSEN

Julkaisutauolta palaava Jesse Kaikuranta yllättää tanssittavalla klubipopilla – Kuuntele tarttuva Tuu tuu tupakkarulla täältä! Musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Tuu tuu tupakkarulla. Vajaan…

ISAC ELLIOTILTA ETURIVIN ARTISTIEN TÄHDITTÄMÄ UUSI SINGLE

Supertähti Isac Elliot on julkaissut uuden singlen Weak, jolla vierailevat Suomen kuumimpiin artisteihin kuuluvat Cledos, william sekä Jore & Zpoppa.  Biisi on saanut inspiraationsa Italiasta, mistä artisti…