UNIVERSAL MUSICIN UUSI KIINNITYS HENE JÄÄSALO EDUSTAA SUOMENKILISEN ROCK-MUSIIKIN UUDEN SUKUPOLVEN ÄÄNTÄ

Helsinkiläinen artisti, laulaja ja lauluntekijä Hene Jääsalo julkaisee hempeästi rokkaavan debyyttisinglensä ’Steariinia’ perjantaina 15.9. Vuonna 2022 Universal Musicille kiinnitetty artisti tunnetaan myös rockyhtye Prettyn solistina. Sooloprojektin musiikki tulee kuitenkin eroamaan yhtyeen tuotannosta.

Kun alotin tän sooloproggiksen niin halusin tehä musiikkia eri tavalla kuin mihin olin aiemmin tottunut, rauhassa ja itsekseni poissa melun keskeltä. 99% kappaleista teen akustisella kitaralla himassa sohvan reunalla istuen. Mulla on yleensä tarkka visio studiolle mennessä, mutta tietenkin biisi löytää lopulliseen muotoonsa vasta kokeilemalla. Mun tuleva single yhdistelee eri ihmisten tarinoita, joita on matkan varrella tullut vastaan. Niin läheisiä, tuttuja kuin tuntemattomia ihmisiä, jotka elää niiden pään sisällä ja päätyy olemaan hukassa”, Hene Jääsalo kommentoi.

Tulevat melankoliset, tummanpuhuvat ja melodiset kappaleet ovat artistin itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Luvassa on taitavia lyriikoita ja ajatuksia herättävää musiikkia. Artistin vastaavana tuottajana toimii Jonas Olsson (BESS, KUUMAA, Robin Packalen, Jannika B). Ensimmäisen soolokeikkansa Jääsalo vetää Semifinalissa 27.9. singlejulkkareidensa yhteydessä.

Hene Jääsalo somessa:
Instagram / Tiktok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Veera Hjerppe
Universal Music Finland
veera.hjerppe@umusic.com
+358 50 461 9818

Liput 27.9. oleviin singlejulkkareihin tästä

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…