MILLILTÄ VALLOITTAVA SINGLE PIMENEVIIN ILTOIHIN

MILLI täydentää syksyn soittolistoja uudella singlellään

Capitol Recordsille kiinnitetty artistilupaus MILLI on julkaissut kolmannen singlensä Lokakuu. Uusi single ja sen teema ajoittuvat täydellisesti syksyyn ja sen tunnelmaan. Artistille tuttuun tapaan kyseessä on tarttuva pop-kappale samaistuttavilla lyriikoilla. MILLI kommentoi uudesta biisistä seuraavasti:

Meillä kaikilla on niitä hetkiä kun haluais vaan pudottaa kaikki hommat ja paeta tärkeän ihmisen kanssa pois niin kauas mistä kukaan ei löydä. Varsinkin syksyn ja sen tuomien kiireiden takia on välillä vaikea pitää toinen niin lähellä kun haluaisi. Tää biisi kertoo siitä tunteesta ja antaa samalla vertaistukea niille joille syksyn pimeys ja hektisyys meinaa välillä olla liikaa.

Kappale on tehty yhdessä Eemi Hämäläisen kanssa ja tuottajana on aiempien singlejen tapaan Heviteemu. Capitol Recordsille jo yli vuosi sitten sainattu MILLI on äänellään vakuuttava ja soundillaan erottuva moderni pop-artisti, jonka musiikissa yhdistyy 90-luvun r&b, 2020-luvun brittipop, tanssittavuus ja tarttuvat bassolinjat. MILLI löydettiin TikTokin lauluvideosta keväällä 2021, ja levytyssopimus solmittiin pian tämän jälkeen. MILLI on julkaissut aiemmin singlet Vähä parempi ja Puhu mut ympäri.

MILLI somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
veera.hjerppe@umusic.com
puh. 050 461 9818

Takaisin uutisiin

Uutisia

NISALTA UUSI SINGLE “MÄ OON SE”

R&B-tulokas Nisa on juuri julkaissut uuden singlen Mä oon se. Muun muassa Doechiista ja Summer Walkerista inspiroituva Nisa tuo musiikillaan…

SUOMESSA PIAN KEIKKAILEVA GHOST JULKAISI ODOTETUN ALBUMIN

Toukokuussa loppuunmyydyllä Nokia Arenalla esiintyvän Ghostin kuudes albumi on nyt saatavilla “some of Ghost’s most intriguing work to date… rich exploration of genres…

JAMI FALTIN PALAA UUDEN MUSIIKIN ÄÄRELLE IBEN KANSSA

Nelinkertainen Emma-ehdokas Jami Faltin aktivoituu musiikin julkaisun pariin uudella Rolling Stone -singlellään, jolla mukana on listojen kärkisijoja jo pitkään valloittanut ibe. Rolling Stone on tarttuva ja…