STRIIMATUIMPIEN HIPHOP-ARTISTIEN KÄRKEÄ EDUSTAVALTA NF:LTÄ UUSI ALBUMI

Moninkertaista platinaa myynyt yhdysvaltalainen NF lukeutuu maailman striimatuimpiin hiphop-artisteihin. Michiganilaisräppäri ei ole tuttu lehtien kansista tai aktiivisesta some-presenssistä, vaan hänen menestyksensä perustuu aitoon yhteyteen hänen faniensa kanssa. Omistautuneeseen faniyhteisöön vetoaa erityisesti NF:n merkitykselliset ja rehelliset sanoitukset, sekä hänen ilmaisustaan välittyvä vahva emootio. Kuuntelijakuntansa ulkopuolella poikkeuksellisen tuntemattoman artistin musiikkia on striimattu Suomessa peräti 95 miljoonaa kertaa ja globaalisti yli huimat 32 miljardia kertaa.

Tänään artisti on julkaissut odotetun viidennen studioalbuminsa HOPE. 13 kappaletta sisältävä kokonaisuus koostuu artistille tunnusomaisista, uhmakkaista ja anteeksipyytelemättömistä rap-kappaleista yhdistettynä tunteikkaampaan pop-ilmaisuun. Albumin popeinta puolta edustaa uusin single HAPPY, jolle on julkaistu myös artistin itse ohjaama ja tuottama musiikkivideo. Valtaosin hiphop-tähden itse tuottamalla albumilla vierailevat Cordae ja Julia Michaels.

Michiganista ponnistava 32-vuotias NF, oikealta nimeltään Nathan Feuerstein, on käyttänyt musiikkia nuoresta asti sekä pakopaikkana että ilmaisun keinona kanavoida tuskaansa. Hän teki globaalin läpimurron vuonna 2017 haavoittuvaisella jättihitillään Let You Down. Kappale on striimannut Suomessa kolminkertaista platinaa ja se nousi suomalaisradioiden 20 soitetuimman biisin joukkoon. Neljä studioalbumia aiemmin julkaissut artisti saavutti Yhdysvaltojen listaykköset kahdella viimeisimmällä pitkäsoitollaan Perception (2017) ja The Search (2019). Ensimmäisenä mainittu on ylittänyt Suomessa platinarajan ja jälkimmäinen kultarajan. Artisti muistetaan erityisesti hiteistään Let You Down, The Search, Paralyzed ja Lie

NF somessa:
Instagram / Facebook / Twitter

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Artistin pressikuvat voi ladata tästä.

Photo credit: Jon Sweet

Takaisin uutisiin

Uutisia

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…

JAMI FALTIN JA EGE ZULU KUULLAAN LOPPUKESÄN YHTEISSINGLELLÄ

Jami Faltin yllätti faninsa julkaisemalla loppukesän lämpimiin päiviin täydellisesti istuvan kappaleen yhdessä Ege Zulun kanssa. Helpompaa-niminen single nojaa tuotannoltaan Jamin musiikillisille juurille boom bap…