YLISTETTY BOYGENIUS JULKAISI DEBYYTTILEVYNSÄ

Yhdysvaltalaisten indierock-artistien Phoebe Bridgersin, Julien Bakerin ja Lucy Dacusin muodostama boygenius on juuri julkaissut odotetun debyyttialbuminsa the record. 12 kappaletta sisältävä albumi on yhtyeen itse kirjoittama ja tuottama. Kesällä 2020 aloitettu kokonaisuus tehtiin valmiiksi Shangri-La -studiossa Malibussa viime vuoden tammikuussa.

Kriitikoiden ylistämän superkokoonpanon uutta musiikkia odotettiin pitkään ja tammikuussa odotus palkittiin, kun debyyttilevyn kolme ensimmäistä singleä julkaistiin. Kukin jäsen oli kirjoittanut itsekseen yhden kappaleista ($20 = Baker, Emily I’m Sorry = Bridgers, True Blue = Dacus), mutta albumikokonaisuudella päästään nauttimaan kolmikon syvemmästä yhteistyöstä. Albumin yhteydessä on julkaistu kolmesta musiikkivideosta koostuva the film, jonka on ohjannut amerikkalaisnäyttelijä-ohjaaja Kristen Stewart.

Sukupolvensa kiehtovimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuvat Bridgers, Baker ja Dacus julkaisivat boygenius-yhtyeenä omaa nimeä kantavan debyytti-EP:nsä syksyllä 2018. Kokonaisuus tehtiin lähes kokonaan naisvoimin. Yhtyeen itse kirjoittama, säveltämä, tuottama ja äänittämä EP nimettiin muun muassa NME:n vuoden parhaimpien albumien listalle. EP:n jälkeen kukin jäsen keskittyi menestyviin soolouriinsa saaden Grammy-ehdokkuuksia, korkean profiilin yhteistöitä ja kollegojensa kunnioitusta. Vuonna 2020 bändi julkaisi kourallisen demoja EP:n äänityssessioista kerätäkseen rahaa kotikaupunkiensa hyväntekeväisyysjärjestöille.

Boygenius on saavuttanut 2,9 miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa Spotifyssa. Trio esiintyy ensi kuussa odotetulla keikalla Coachellassa, jota seuraa kiireinen keikkakesä.

boygenius somessa:
Instagram / Facebook / Twitter

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Yhtyeen pressikuvat voi ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

ROBIN PACKALEN HAASTAA PARISUHTEEN RUTIINIT UUDELLA SINGLELLÄÄN 1001 TAPAA

Robin Packalen avaa vuoden 2026 julkaisemalla kappaleen, joka esittelee artistista entistä särmikkäämmän ja kypsemmän puolen Suomen kirkkaimpiin pop-tähtiin lukeutuva Robin Packalen julkaisee…

KAIPAUS ASUU KEHOSSA – JANNIKA B:LTÄ KOSKETTAVA UUSI SINGLE JA MUSIIKKIVIDEO

Jannika B:n uusi single Keho muistaa käsittelee koskettavasti sitä, miten eletyt kokemukset jättävät jäljen niin mieleen kuin kehoon Katso kappaleen vaikuttava musiikkivideo tästä!…

KUUMAAN UUSI ALBUMI JATKAA YHTYEEN VAHVAA TAIVALTA KOTIMAISEN POP-MUSIIKIN HUIPULLA

Kymmenen vuoden mittaista uraansa tänä vuonna viettävän KUUMAA-yhtyeen juhlavuosi huipentuu marraskuussa Veikkaus Arenalla – Liput tulevat myyntiin ensi maanantaina Vuoden…