RESSU REDFORDILTA UUSI TARTTUVA SINGLE MÄ VIEN

Aktiivisesti koko vuoden ympäri Suomen keikkaillut Ressu Redford ilahduttaa fanejaan uudella musiikilla

Jo vuosikymmenien ajan suomalaisia viihdyttänyt Ressu Redford on julkaissut tänään uutta musiikkia. Mä vien -niminen single jatkaa Ressun tuotannolle ominaista, hitikästä ja mukaansatempaavaa linjaa. Kappaleen tekstimaailmassa kannustetaan hieman melankoliaan taipuvaa seuralaista nauttimaan elämästä ja sen pienistä iloista. Mä vien -singlen tekijätiimin muodostavat Risto Asikainen ja Mikko Tamminen.

Ressu Redfordilla on takanaan vakuuttava vuosi erityisesti keikkailun saralta. Hän on kiertänyt koko kesän ympäri Suomea esiintyen valtaville yleisömerille niin festareilla kuin klubikeikoilla. Vanhojen klassikkohittien lisäksi myös Ressun uusi tuotanto on saanut kasvavalta liveyleisöltä hienon vastaanoton.

Ressu Redfordin musiikillisen paluun myötä häneltä on saatu jo ennakkoon kultaa myynyt Hölmö sydän -albumi, jonka singlet Pieni askel, Pyhimyksen kanssa julkaistu Viimeinen päivä sekä nimikkokappale Hölmö sydän kipusivat radioissa parhaimmillaan soitetuimpien kotimaisten biisien kärkikymmenikön tuntumaan. Ressu oli myös vuoden 2021 Emma Gaalassa ehdolla Vuoden iskelmä -kategoriassa.

Ressun tämän syksyn keikkakalenterin näet täältä

Ressu Redford somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com

Keikkamyynti:
Warner Music Live
Niina Jalonen
niina.jalonen@warnermusic.com
+358 40 568 3242

Takaisin uutisiin

Uutisia

KOLMATTA STUDIOALBUMIAAN VALMISTELEVA DW SYTYTTÄÄ TANSSILATTIAN, KUTSUKAA PALOKUNTA

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw(DonWöri) julkaisee uuden singlen PALOKUNTA. Menevä ja tanssilattian sytyttävä rap-anthem esittelee täysin uuden puolen kolmatta studioalbumiaan…

ARIANA GRANDE KÄÄNTÄÄ VIHAN VOIMAKSI UUDELLA ALBUMILLAAN

“Rage is all over the pop superstar’s eighth LP, Petal — and it suits her” ★★★★★ – Rolling Stone “It’s…

DAUGHTER FROM HELL KÄSITTELEE AIKUISTUMISEN KIPUPISTEITÄ JA KASVUA

“Her best album yet” ★★★★½ – Rolling Stone “The songs sound like her: earnest, introspective, folk-informed. But the production is…