OLIVIA RODRIGO ESITTÄÄ UUDEN NÄLKÄPELI-ELOKUVAN TUNNUSKAPPALEEN

Pop-sensaatio Olivia Rodrigo on juuri julkaissut uuden kappaleen Can’t Catch Me Now, jonka hän on tehnyt Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä -elokuvan soundtrackille. Rakastetun leffasarjan uuden osan soundtrack julkaistaan kokonaisuudessaan 17. marraskuuta, jolloin myös elokuva saa ensi-iltansa. Leffan trailerin voi katsoa tästä.

Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä on viides osa suositusta elokuvasarjasta, joka perustuu Suzanne Collinsin kirjasarjaan. Dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan sarjan uusi osa ajoittuu aikaan ennen sarjan ensimmäistä elokuvaa, tarkalleen 64 vuotta ennen kuin Katniss Everdeen ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja Coriolanus Snow’sta tuli Panemin tyrannipresidentti. Elokuva kertoo, miten Nälkäpeli kehittyi sellaiseksi spektaakkeliksi, jollaisena se on aiemmissa osissa nähty ja kuinka nuori Coriolanus Snow ottaa ensimmäiset askeleensa kohti valtaa. Leffan päärooleissa nähdään Rachel Zegler (West Side Story) sekä Tom Blyth (Billy the Kid) ja sivurooleissa esiintyvät muun muassa Hunter Schafer (Euphoria) sekä Peter Dinklage (Game of Thrones). Elokuvan ohjaajana toimii Frances Lawrence, joka on ohjannut myös kolme edellistä Nälkäpeli-elokuvaa. 

Olivia Rodrigo julkaisi syyskuussa vuoden odotetuimpiin julkaisuihin sisältyvän kakkosalbuminsa GUTS. Listakärkeen 14 maassa noussut kokonaisuus seurasi kolminkertaisen Grammy-voittajan arvostelu- ja myyntimenestykseen noussutta debyyttilevyä SOUR. GUTS on harppaus eteenpäin niin artistin poikkeuksellisen rehellisessä laulunkirjoituksessa kuin sen soundin rohkeassa omaperäisyydessä. 17-vuotiaana popin tähtitaivaalle yhdessä yössä noussut Rodrigo ammentaa uudella levyllä brittiläisestä indiestä, yhdysvaltalaisesta alternativesta ja feministisestä punkista. Albumin single get him back! on noussut usean suomalaisen radiokanavan soittolistalle ja kasvanut fanisuosikiksi TikTokissa.

Olivia Rodrigo nousi musiikkimaailman huipulle alkuvuodesta 2021 debyyttisinglellään drivers license. Hetkessä Spotifyn ykköspaikalle yli 30 maassa noussut kappale rikkoi lukuisia ennätyksiä, kuten Spotifyn globaalin ennätyksen eniten viikon aikana striimatusta kappaleesta. Albumin toinen hittisingle, pop-punkista ammentava good 4 u kasvoi peräti edeltäjäänsä suuremmaksi ja sinetöi Rodrigon yhtenä pop-maailman kiinnostavimpina uusina tähtinä. Amerikkalaistähden debyyttialbumi SOUR nimettiin muun muassa Helsingin Sanomien, Imagen ja Rolling Stonen toimesta yhdeksi vuoden parhaista poplevyistä. Suomessa kolminkertaista platinaa myynyt kokonaisuus toi Rodrigolle seitsemän Grammy-ehdokkuutta ja kolme Grammy-palkintoa, mukaan lukien parhaan uuden artistin pystin. Yhdysvalloissa vuoden isoimmat julkaisuviikon myynnit saavuttanut kokonaisuus nousi albumilistan kärkeen 19 maassa.

Olivia Rodrigo somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Olivia Rodrigon uusimmat pressikuvat voi ladata tästä.

17.11. ensi-iltansa saavan Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä -elokuvan liput voi ostaa tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

KINGS OF LEON IRROTTELEE YHDEKSÄNNELLÄ ALBUMILLAAN

Yhtye on löytänyt kehutulla albumillaan uuden innon soittamista ja toisiaan kohtaan “surprisingly sleek music” – The Rolling Stone ★★★★ “…fresh and full…

SONIA POTKAISEE OVEN AUKI UUTEEN AIKAKAUTEEN

Vaihtoehtopopin nouseva nimi Sonia julkaisee tulevan albuminsa ensimmäisen singlen: uhmakas ja itsevarma Kontrollii potkaiseeovet auki Sonia 2.0 -aikakauteen Jyväskylän Kortepohjasta ponnistava 22-vuotias Sonia on…

LYTTÄ SUOMEN DEF JAMILLE – UUTTA MUSIIKKIA PERJANTAINA

Jo pitkään kotimaisella rap-kentällä vaikuttanut Lyttä on kiinnitetty Def Jam Recordings Finlandille – Tehny hynää -biisin tuotannossa mukana Gettomasa Arvostettuun KPC-kollektiiviin kuuluva…