EDICTIN TUORE SINGLE ON TOIVE YHTEYDEN LÖYTÄMISESTÄ

Vaihtoehtopopin yksi mielenkiintoisimmista nousevista nimistä on julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Jäänmurtaja

Edictin musiikkia on kuvailtu hoivapopiksi eli musiikiksi, joka pitää kuulijastaan huolta. Jäänmurtaja on tunnelmaltaan artistin ytimelle uskollinen: tunteellinen mutta tanssittava kappale, jonka päiväkirjamainen teksti maalaa täsmällisen tunnemaiseman. Tuore single kertoo jään murtumisesta kahden ihmisen välillä. Edicti avaa tekstin teemaa:

”Mä olin kauan halunnu kirjottaa kappaleen vanhemmuudesta. Siitä, kuinka yhtä lailla lapset opettaa vanhemmilleen maailmasta. Kirjotin Jäänmurtajan mun isälle, rakkaudella, meistä. Biisi sisältää paljon ajatuksia, joiden ääneen sanomista olin kauan vältelly. Pohjimmiltaan kappale on toive yhteyden löytämisestä rakkaaseen ihmiseen. Soitin tän biisin mun isälle viime Tapaninpäivänä ja musta tuntu, että siinä hetkessä kaikki se lämmön ja rakkauden määrä sai jään vihdoin murtumaan.”

Johannalle syksyllä sainattu Edicti julkaisi vuonna 2023 toisen albuminsa Vialla, jolta irrotettiin singlenä muun muassa herkkä Muistanu­-kappale. Viime syksynä julkaistu Kulta sä lupasit oli tulevan albumikokonaisuuden avaussingle.

Artistin tuottajana toimii Okko Ilmari, joka on aikaisemmin työskennellyt niin SexmanenIsaac SenenKUUMAAn kuin JVG:nkin kanssa.

Edicti somessa:
Instagram / TikTok 

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Takaisin uutisiin

Uutisia

EVELINA JUHLISTAA 10-VUOTISTA URAANSA UUDELLA SINGLELLÄ JA KIERTUEELLA

Evelina julkaisee tänään uutta musiikkia. Yks yö on yhdessä Victor Nordiksen kanssa syntynyt kappale, jonka tuotannon on viimeistellyt Aleksanteri Hulkko. Yks yö kertoo nimensä mukaisesti viimeisestä…

SAMU HABERILTA UUSI TUNTEIIKAS SINGLE ”GOOD BOY” – SAMALLA JULKI ENSI VUODEN EUROOPAN-KIERTUE

Menestyksekkään 30 keikan Euroopan-kiertueen jälkeen suomalaistähti Samu Haber palaa tunteikkaalla uudella singlellä, Good Boy. Tänään julkaistu single on voimakas kappale, joka muistuttaa siitä,…

TAYLOR SWIFTIN 12. ALBUMI ON TÄÄLLÄ

Taylor Swift, Max Martin ja Shellback palaavat yhteen uudella hittien täyteisellä The Life of a Showgirl -albumilla “Swift hits all her marks…