SAMU HABER YLLÄTTÄÄ ENGLANNINKIELISELLÄ SOOLOLLA

Saksan Universal Musicille kiinnitetty Haber valmistelee englanninkielistä albumia ja Euroopan valloitusta

Supertähti Samu Haber avaa urallaan uuden sivun ja palaa seuraavaksi kansainvälisille markkinoille. Haber julkaisee tulevana perjantaina 23.2. ensimmäisen englanninkielisen soolosinglensä Gimme Your Hand. Kappale on tehty suomalaisvoimin, kun Samun lisäksi kappaletta ovat olleet tekemässä biisinkirjoittaja Axel Ehnström sekä huipputuottaja Ilkka Wirtanen. Gimme Your Hand kannustaa rohkeasti kokeilemaan uutta ja hyppäämään kohti tuntematonta. Melodinen pop-rock-kappale on tunnistettavaa Haberia ja enteilee tulevaa englanninkielistä sooloalbumia, joka on tarkoitus julkaista vielä tämän vuoden aikana. Albumin myötä artisti lähtee Euroopan kiertueelle.  

“Olen mä vissiin jotain oikein tehnyt että saan taas tällaisen mahdollisuuden seikkailla ja olisin hullu jos sanoisin ei. Viimeisestä englanninkielisestä albumista on kaikkien käänteiden jälkeen jo seitsemän vuotta ja ehkä se siksi tämä tuntuu nyt tosi freesiltä. Mutta ehkä tällä kertaa en halua edes tavoitella mitään sellaista suuruutta kuin mitä Sunrise Avenuen kanssa kimpassa saavutettiin. Nyt mennään hikisille klubeille nauttimaan retkistä.

Keikkailu Suomessa on ollut totaalista nannaa ja on ihan mieletöntä miten kansa otti mut uudella kielellä vastaan. Mun suomikatalogissa on jo nyt paljon super rakkaita biisejä enkä todellakaan jätä suomenkielistä tarinaa tähän. Uudet sienilaulut muhii jo hiljalleen uunissa ja laitetaan kotimaan vaihde päälle sitten taas kun sen aika on”, Samu Haber kommentoi.

Sunrise Avenuen kanssa maailmaa valloittanut Haber käynnisti suomenkielisen soolouransa loppuvuodesta 2020. Debyyttilevy Pelastetaan maailma julkaistiin syksyllä 2022 ja nyt jo reilusti kultarajan Suomessa ylittänyt levy nousi heti julkaisuviikollaan albumilistan ykköseksi ja rikkoi cd-myyntiennätyksiä. Haber huomioitiin albumillaan myös Emma-ehdokkuuksilla ja levyltä useampi kappale nousi radioiden soitetuimpien listalle. Sooloalbumin myötä Haber esiintyi ympäri Suomen loppuunmyydyille yleisöille niin areenoilla kuin festarilavoillakin. 

Lataa uudet pressikuvat tästä.

Samu Haber somessa:
Instagram / Facebook / www

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Management:
Mikko Saukkonen
Comusic Management
+358 40 053 9599
mikko@comusic.fi
www.comusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

KINGS OF LEON IRROTTELEE YHDEKSÄNNELLÄ ALBUMILLAAN

Yhtye on löytänyt kehutulla albumillaan uuden innon soittamista ja toisiaan kohtaan “surprisingly sleek music” – The Rolling Stone ★★★★ “…fresh and full…

SONIA POTKAISEE OVEN AUKI UUTEEN AIKAKAUTEEN

Vaihtoehtopopin nouseva nimi Sonia julkaisee tulevan albuminsa ensimmäisen singlen: uhmakas ja itsevarma Kontrollii potkaiseeovet auki Sonia 2.0 -aikakauteen Jyväskylän Kortepohjasta ponnistava 22-vuotias Sonia on…

LYTTÄ SUOMEN DEF JAMILLE – UUTTA MUSIIKKIA PERJANTAINA

Jo pitkään kotimaisella rap-kentällä vaikuttanut Lyttä on kiinnitetty Def Jam Recordings Finlandille – Tehny hynää -biisin tuotannossa mukana Gettomasa Arvostettuun KPC-kollektiiviin kuuluva…