RUNON DEBYYTTIALBUMI RIKOS JA RANGAISTUS ON NYT JULKAISTU

Rikos ja rangaistus -levyllä kaiken voi kohdata, tuntea täysillä ja päästää irti

Runon pitkään työstämä debyyttialbumi julkaistaan tänään perjantaina 1.3. Rikos ja rangaistus on levy jonka sisällä kaikki tunteet ovat sallittuja
– myös rumat ja vaikeat. Se on lyyrinen, kohtalokas ja pitkään työstetty kokonaisuus, jonka kappaleet ovat pääasiassa Runon itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Yhdeksän kappaleen kokonaisuus sisältää neljä täysin uutta kappaletta sekä jo aiemmin julkaistut singlet Tytöt ei itke, Tuhkaa, Entä jos, Leikki sekä Ennen sua, jota on ollut mukana kirjoittamassa artisti F. Tuhkaa ja Entä jos -kappaleet syntyivät yhdessä juuri Vuoden musiikintekijä -Emmalla palkitun Vilma Alinan kanssa. Albumin tuotannosta vastaa Joonas Laaksoharju. Levyllä vierailee kovassa nosteessa oleva artisti Sara Bee. 

“Iäisyyden kestänyt prosessi on vihdoin valmis. Kannan tätä levyä rakkaudella ja oon älyttömän tyytyväinen siihen! Ihmisellä on 7 perustunnetta, joista jokainen on viesti. Rikos ja rangaistus muistuttaa niiden viestien tärkeydestä. Runon maailmassa kaiken voi kohdata, tuntea täysillä ja päästää irti”, Runo kommentoi. 

Runo eli Lisa Nikula on Johanna Kustannukselle levyttävä uuden polven pop-artisti ja musiikintekijä. Karismaattinen, omaa kaistaansa kulkeva artisti yhdistelee musiikissaan spoken wordia, modernia poppia ja ytimeen iskevää lyriikkaa. Artisti vastaa vahvasti projektistaan itse albumivisuaaleja myöten ja tänään julkaistu Poltan kaiken -kappaleen musiikkivideo on niin ikään artistin itsensä käsikirjoittama, ohjaama ja leikkaama. Rikos ja rangaistus -albumin levyjulkkareita juhlitaan Helsingin Semifinalissa huomenna lauantaina 2.3. 

Lataa Runon uudet pressikuvat tästä.

Runo somessa:
Instagram / TikTok / Spotify

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

VAIHTOEHTOPOPIN SUUNNANNÄYTTÄJÄ SONIA RAVISTELEE NAISARTISTIUDEN RAAMEJA KAUAN ODOTETULLA EP:LLÄÄN

Rohkeaa ja omaleimaista vaihtoehtopopia edustava Sonia julkaisee uuden EP:nsä JOKU PÄIVÄ SUOMI HIFFAA. EP saa seurakseen myös nimikkokiertueen. Joku päivä…

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…