NELINKERTAINEN EMMA-VOITTAJA KUUMAA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Tuore neljän Emman voittaja KUUMAA julkaisee kolmannen singlen ennen huhtikuussa julkaistavaa albumiaan. Yhtye on viimeisen vuoden aikana ylittänyt edellisellä albumillaan nelinkertaisen platinarajan, myynyt loppuun Jäähallin sekä julkaissut syksylle mittavan areenakiertueen.

Tuore single Tuhoaisti on kiistatta äärimmäisen tunnistettavaa KUUMAAta, mutta esittelee myös yhtyeestä uutta puolta ripauksella vaaran tuntua. Solisti Johannes Brotherus kuvailee kappaletta seuraavasti:

”Ihmisessä on vaistonvarainen puoli, joka ei toimi järjen ohjauksessa. Se syttyy arvaamattomuudesta, vapaapudotuksen tunteesta ja vetovoimasta. Kappaleessa tätä piirrettä kutsutaan tuhoaistiksi. Tuhoaisti tutkii rakastumisen koukuttavaa ja piikikästä puolta hetkessä, jossa kaikki paitsi yksi ihminen on tarpeetonta. Biisi ei tarjoa ohjeita tai lohtua, vaan näyttää tien paikkaan, joka tuntuu samanaikaisesti kiehtovalta ja pelottavalta.”

Helmikuussa KUUMAA palkittiin Emma Gaalassa neljällä pystillä: Vuoden yhtye, Vuoden pop, Vuoden albumi sekä Vuoden myydyin albumi. KUUMAA palkittiin myös Iskelmä Gaalassa Vuoden yhtyeeksi.

KUUMAAn edellinen levy, maaliskuussa 2023 julkaistu Hyvikset ja pahikset on julkaisustaan asti viihtynyt albumilistan kärkipaikoilla ja ykkössijalla yhteensä 18 viikkoa. Levy nousi uudelleen listan ykköseksi Emma-gaalan jälkeisellä viikolla lähes vuosi julkaisunsa jälkeen. Albumin singlet ovat kerta toisensa jälkeen olleet radioykkösiä ja yhtyeen jättihitti Ylivoimainen on myös vuoden 2023 soitetuin radiobiisi.

Yhtyeen tuleva kolmas albumi julkaistaan 19.4.2024, ja sitä juhlistetaan bändin toistaiseksi suurimmalla keikalla Helsingin Jäähallissa perjantaina 26.4.2024. Tulevalle syksylle KUUMAA julkaisi myös massiivisen seitsemän areenan ”Maasta kuuhun” -kiertueen, jonka jälkeen yhtye jää koko talven ja kevään kestävälle keikkatauolle.

Historiallisen menestyksekkäästä vuodesta nauttinut kokoonpano on vilpittömyydellään lyönyt läpi koko kansan sydämiin ja uudelleenkirjoittanut kotimaista musiikkihistoriaa.

KUUMAA somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
Universal Music Finland
meri.timgren@umusic.com
050 545 5770 

Management:
Virpi Immonen
Fullsteam Management
virpi@fullsteam.fi
041 518 6243

Keikkamyynti:
Mika Sorola
Fullsteam Agency
mika@fullsteam.fi
044 269 6072

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…