VAIKUTTAVA DEBYYTTIALBUMI ARTISTITULOKAS M.A:LTA

M.A lunastaa odotukset debyyttialbumillaan Liminaalitila

Kotimaisen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva M.A on juuri julkaissut debyyttialbuminsa Liminaalitila. Vaikuttavalla 10 kappaletta sisältävällä kokonaisuudella vierailevat artistit Rekami, Eevil Stöö ja Orvokki. Tuotannosta vastaavat Rekami, Kriso, Octn, Pehmee Goo ja Joniveli. Levyn päätösraidalla Ikivihree kuullaan KPC-kollektiivissakin suurta vaikutusta tehneen M.A:n ehkä vuoden kaunein, herkin ja samaan aikaan voimakkain kotimainen rap-sanoitus. Minimalistinen tausta antaa tilaa M.A:n tulkinnalle, joka aiheuttaa takuuvarmat kylmät väreet kuuntelijalle. Liminaalitila-albumilla M.A lunastaa kaikki odotukset, joita debyyttialbumille on aiempien singlejen pohjalta rakentunut.

“Liminaalitila on jonkin sortin välitila, missä mikään ei oo valmista ja kaikki jää kesken. Kaikki tunteet on sallittuja ja se saakin ehkä kokonaisuuden kuulostamaan sekavalta kuumeunelta. Levyllä suhtaudun asioihin kuin lapsi mut aikuisten kengissä, en oo ihan varma mihin mä hävitin sen. Luotan siihen mitä mä tunnen. Välillä liikaa ja joskus saatan olla osa isompaa ongelmaa huutamalla muutosta. Levyllä on paljon eri tasoja ja kaikki niistä on sellaisia, missä oon itse käynyt tavalla tai toisella”, M.A kommentoi.

Loppuvuodesta 2022 järjestetyllä KPC-kiertueella vieraillutta M.A:ta ei ole vielä nähty soolokeikoilla. Syitä siihen hän avaa seuraavasti: “Terveyden kanssa on ollu muutaman vuoden haasteita. En oo halunnut puhua siitä ennen kuin saadaan selville, mistä oireet johtuu tai millaista hoitoa tarvitaan. Saatiin poissuljettua tänä vuonna parantumattomia sairauksia ja meikä on tällä hetkellä hyvissä käsissä. Hoidot on aloitettu, mut edessä on muutaman vuoden prosessi ja pari leikkausta. Sitkeyttä, mitä löytyy myös levyltä, täytyy tällä hetkellä kanavoida omaan terveyteen enemmän kuin koskaan. Sen takia mä en nyt tuu vetää keikkoja, mutta musaa tuun tekemään siinä sivussa jaksamisen mukaan.”

Pihlderberg-labelille kiinnitetty M.A eli Emma Imponen on lupaava ja monipuolinen artistitulokas, jonka musiikin ytimessä ovat vaikuttavat ja monikerroksiset lyriikat. Tulevalta levyltä on julkaistu sinkkuina kappaleet Gasolina ja Mihin jäätiin ft. Rekami. Rap-artisti M.A:ta on aiemmin kuultu myös Rekamin kappaleilla Tiikereitä ja Paremmin.

M.A somessa:
Instagram

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
+358 50 403 2998

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…