SONIA POTKAISEE OVEN AUKI UUTEEN AIKAKAUTEEN

Vaihtoehtopopin nouseva nimi Sonia julkaisee tulevan albuminsa ensimmäisen singlen: uhmakas ja itsevarma Kontrollii potkaisee
ovet auki Sonia 2.0 -aikakauteen

Jyväskylän Kortepohjasta ponnistava 22-vuotias Sonia on ikonisen Johanna Kustannus -labelin rosterin uusin kiinnitys. Yhteistyön avaa tuore single Kontrollii.

”Tähän biisiin on tiivistetty mulle monta tärkeetä juttua. Tää kuvaa mun rumpaliutta, tekemisen tempoa ja sitä fiilistä mitä haluun ylläpitää: ei tarvii olla kukaan tai omistaa mitään, kamat voi kulkee mukana vaikka vanhassa IKEA-kassissa, kunhan on intohimo tekemiseen. Mä oon unelmoinu tästä uudesta aikakaudesta jo kauan, enkä malta oottaa et pääsen esittelee itestäni lisää puolia, joita ei oo aikasemmin nähty”, artisti hehkuttaa.

Sonia debytoi vuonna 2022 singlellään Kirjeitäsi. Artistin aikaisemmista julkaisuista kuunnelluimmaksi on noussut viime vuonna ilmestynyt Näätkö sen? -single, jolla vierailee Lauri Haav. Musiikin parissa kasvanut artisti tunnetaan myös rumpalina. Nyt soolouraan keskittyvä Sonia säveltää ja sanoittaa kappaleensa itse. Projektin vastaavana tuottajana toimii kotimaisen alternativemusiikin suunnannäyttäjä MiikkaKoivisto, joka on työskennellyt muun muassa Paperi T:n, iben, MELOn sekä Pariisin Kevät -yhtyeen kanssa. Koivisto tunnetaan myös Ruusut-kokoonpanosta.

Energinen ja karismallaan mukaansatempaava Sonia on nähty niin kotimaisten festivaalien kuin klubien lavoilla: viime kesänä artisti esiintyi muun muassa Flow Festivalilla, Ruisrockissa ja Provinssissa. Tulevan kesän ja syksyn aikana Sonia julkaisee tiheään tahtiin musiikkia ja työstää debyyttialbumiaan, joka ilmestyy loppuvuodesta 2024.

Sonia somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Keikat:
Team Agency
bookings@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…