HALKO ISKEE DEBYYTTISINGLELLÄÄN PÄIN NAAMAA

Island Recordsille kiinnitetty duo HALKO julkaisee tänään debyyttisinglensä. Päin naamaa on nimensä mukaisesti suorapuheinen biisi duon omakohtaisista kokemuksista. HALKO koostuu sisaruksista Hanna ja Jalo Halko, jotka kertovat seuraavaa:

“Mahtava fiilis päästä vihdoin julkasee musaa, tätä on odotettu ja paljon duunia on tehty. Tää biisi synty lauseesta mikä me molemmat ollaan kuultu päin naamaa: ”mä en vois ikinä olla sunkaa ku sä oot niin sekasin”. Tää on anthem sille ketä me ollaan ja ollaan ylpeitä siitä. Alettiin pyörittelee ideaa studiolla meidän tuottajien Simeonin ja Camun kanssa. Löydettiin aika nopeesti biisiin oikee vaibi ja sanat synty ku itestään. Jo demoa kuunnellessa tuli se fiilis, että tää on nyt se eka sinkku, täs on sitä Halkoa!”

HALKO edustaa suomenkielistä uuden aallon grungevivahteista pop-punkkia. Realistiset ja suorat lyriikat yhdistettynä kitaravetoiseen musiikkiin ja riehakkaaseen energiaan tekevät HALKOsta vastustamattoman tulokkaan Suomen musiikkikentälle. Helsinkiläiset Hanna ja Jalo ovat tehneet musiikkia pitkään ja tänä vuonna onkin luvassa runsaasti uutta musiikkia. Biisien lyriikat ovat jopa päiväkirjaisen suoria, jotka Hanna ja Jalo räppäävät ja laulavat. Tulevat biisit on tehty yhdessä Simeon Puukarin ja Camu Creutzin kanssa ja HALKO edustaa Island Records Finlandin rosteria.

HALKO somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…