SHRTY KIINNITETTY UNIVERSAL MUSICILLE

SHRTYn ja Universal Musicin yhteistyön avaa 28.6. julkaistava single Sirkus

Viime vuosina ansiokkaasti omakustanteena uraa luonut SHRTY on aloittanut yhteistyön Universal Musicin kanssa. SHRTY tunnetaan parhaiten viime vuoden kesähitistä Pariisin kevät, joka on striimannut nelinkertaista platinaa ja ansaitsi ehdokkuuden Emma Gaalan Vuoden biisi -kategoriassa. Yhteistyön avaa single Sirkus, joka julkaistaan tämän viikon perjantaina. Kappaleen tuotannosta vastaa Vuoden tuottajaksi Emma Gaalassa ehdolla ollut Salahpolo.

“SHRTY on kiistaton hitmaker, jonka saavutukset indienä ovat ennennäkemättömiä Suomen musiikkikentällä. Universalilla on pitkä historia isojen pop-brändien rakennuksessa, ja meidän koko talo on äärimmäisen fiiliksissä yhteisen matkan starttaamisesta SHRTYn kanssa”, artistin A&R Cherif Cissokho kommentoi.

Sirkus-single polkaisee käyntiin uuden luvun SHRTYn uralla, minkä myötä artistilta tullaan kuulemaan entistä popimpaa musiikkia. Tunnistettavan äänen omaava SHRTY yhdistää musiikissaan afroswingin, trap-musiikin ja popin ainutlaatuisella tavalla, tuoden kansainvälisen vivahteen Suomen musiikkikenttään.

Lyhyessä ajassa suosionsa vakiinnuttanut itähelsinkiläinen SHRTY julkaisi debyyttialbuminsa HEARTBREAK KID vuonna 2021. Levyllä vierailee liuta Suomen tunnetuimpia räppäreitä, kuten Cledos, william ja Pyrythekid. SHRTYn vuonna 2023 julkaistu toinen albumi TÄYDELLINEN AJOITUS nousi Suomen albumilistan sijalle kaksi ja se löytyy edelleen 40 kuunnelluimman albumin joukosta. Levy sisältää muun muassa hitit Sun takii ja Pariisin kevät, jolla vierailee Joalin. Viime vuoden toukokuussa julkaistu Pariisin kevät nousi Suomen Spotifyn ensimmäiselle sijalle ja pysytteli kymmenen kuunnelluimman kappaleen joukossa neljä kuukautta. SHRTYn tuotantoon mahtuu myös yhteistöitä Suomen tunnetuimpien artistien, kuten JVG:n ja Gettomasan kanssa.

Tänä kesänä SHRTY keikkailee aktiivisesti ja hänet tullaan näkemään useilla festivaaleilla ympäri Suomen, kuten Provinssi, Ruisrock, Flow Festival ja Blockfest.

Lataa SHRTYn promokuvat tästä.

SHRTY somessa:
Instagram
TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
+358 50 403 2998

Keikkamyynti:
Team Agency
booking@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

TAYLOR SWIFTIN ENNÄTYSALBUMI SAA ENCOREN

Fanien valtavasta rakkaudesta inspiroitunut The Life of a Showgirl: The Encore täydentää menestysalbumia neljällä täysin uudella kappaleella Maailman suosituin poptähti…

U2 JULKAISEE ENSIMMÄISEN UUDEN ALBUMINSA YHDEKSÄÄN VUOTEEN

50-vuotista uraansa juhlistava rockyhtye julkaisee marraskuussa uuden Carnaval De Luz-albumin – uusi single Silencio nyt kuunneltavissa Ikoninen rockyhtye U2 on…

EDICTIN NELJÄS ALBUMI TOIVEUUSINTOJA POHTII PUHUMATTOMUUTTA

Omaleimaisesta ja pehmeästä vaihtoehtopopistaan tunnettu Edicti julkaisee neljännen albuminsa Toiveuusintoja Albumi kuljettaa teemoillaan kuulijan läpi puhumattomuuden, turvan ja arkisten tyhjiöiden.…