SONIA JULKAISEE RAKKAUSLAULUN PRIDE-KUUKAUDEN KUNNIAKSI

Sulle on rakkauslaulu, jonka Sonia omistaa tyttöystävälleen. Biisi kertoo siitä, miten ei tule välittää muiden mielipiteistä, vaan seurata sydäntä. Kappale on täydellinen pride-kuukauden anthem, jonka inspiraationa toimii naiseus ja naiset, rakkaus ja vapaus. Sonia pääsee tulevana viikonloppuna myös toteuttamaan yhden pitkäaikaisista unelmistaan, kun hän esiintyy lauantaina Pride-viikon juhlien jatkoilla.

Hurmaava Sonia on nuori uuden sukupolven artisti, joka ei sopeudu, vaan pyrkii luomaan rohkeasti oman tilansa. Sonia on matkalla vaihtoehtopopin kärkinimistä kohti koko kansan pop-artistiutta. Tuore single on artistin toinen single ikonisen Johanna Kustannus -labelin alla, minne hänet kiinnitettiin keväällä 2024. Sonian tuottajana toimii kotimaisen alternativen ykkösnimi Miikka Koivisto, joka on työskennellyt muun muassa Paperi T:n, iben ja MELOn kanssa. Koivisto tunnetaan myös Ruusut-kokoonpanosta.

Energinen ja karismallaan mukaansatempaava Sonia on nähty niin kotimaisten festivaalien kuin klubien lavoilla: viime kesänä artisti esiintyi muun muassa Flow Festivalilla, Ruisrockissa ja Provinssissa. Tulevan kesän ja syksyn aikana Sonia julkaisee tiheään tahtiin musiikkia ja työstää debyyttialbumiaan.

Sonia somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Keikat:
Team Agency
bookings@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SAMULI PUTRO JULKAISEE LAULUJA VIIME YÖLTÄ

Tänään viisikymmentäviisi vuotta täyttävä lauluntekijä elää kulta-aikaansa. Samuli Putro julkaisee 26.9.2025 yhdeksännen sooloalbuminsa, Viime yöltä. Levyn ensimmäiset singlet, Kuvat meistä kaikista ja Kesävieraat, ovat täyttäneet radiotaajuuksia tiuhaan.…

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…