LADY GAGALTA JOKER-ELOKUVAN INSPIROIMA ALBUMI

Ensi viikolla ensi-iltansa saavassa Joker: Folie á Deux -elokuvassa Harley Quinniä esittävä Lady Gaga teki hahmostaan albumin

Tulevan LG7-albumin ensimmäinen single saadaan lokakuussa

Maailman suosituimpiin supertähtiin lukeutuva Lady Gaga nähdään ensi viikon perjantaista alkaen valkokankailla, kun artistin tähdittämä Joker: Folie á Deux -elokuva saa ensi-iltansa 4. lokakuuta. Harley Quinnin saappaisiin hypännyt Gaga ei ollut leffan kuvausten päätyttyä vielä valmis irrottautumaan esittämästään hahmosta. Hän alkoi visioimaan, miltä kaoottinen Harley Quinn kuulostaisi albumina. Lopputuloksena syntyi tulevan elokuvasoundtrackin sisarlevynä toimiva Harlequin-konseptialbumi, jolla Gaga jättää hyvästit hahmolleen. Aivan kuten Harley Quinn ja Gaga itse, tänään julkaistu kokonaisuus on arvaamaton, anteeksipyytelemätön, rohkea ja täynnä kontrasteja.

Yhden pop-kulttuurin ikonisimman ja kaoottisimman hahmon olemuksen vangitseva Harlequin on osoitus Gagan poikkeuksellisesta musiikillisesta lahjakkuudesta ja monipuolisuudesta. Kokonaisuudella yhdistellään virtuoottisesti muun muassa jazzia, surf-punkia ja bluesia. Albumi koostuu täysin uusista kappaleista, ikivihreistä lainaklassikoista sekä ensi viikolla julkaistavan Joker: Folie á Deux -soundtrackin kappaleiden vaihtoehtoisista versioista. Levyn vastaavana tuottajana toimivat Gaga ja hänen puolisonsa Michael Polansky. Kappaleet Gaga on tuottanut yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Benjamin Ricen kanssa. Pian ensi-iltansa saavan elokuvan viimeisimmän trailerin voi katsoa tästä

Pop-ikoni on paljastanut somessa julkaisevansa lokakuussa kuumeisesti odotetun seitsemännen sooloalbuminsa ensimmäisen singlen. Sitä odotellessa fanit ovat päässeet nauttimaan Gagan ja Bruno Marsin upeasta modernista balladista Die With A Smile. Yli kuukauden maailman kuunnelluimpana kappaleena Spotifyssa pysytellyt single on saavuttanut lyhyessä ajassa yli 500 miljoonaa striimiä ja noussut Suomen radiolistan Top 20:een. 

Lady Gaga on yksi maailman menestyneimmistä naisartisteista. Poptähti teki läpimurron vuonna 2008 julkaistuilla jättihiteillään Just Dance ja Poker Face, jonka jälkeen Gaga on pysynyt viihdetaivaan kirkkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien tähtien joukossa. Artisti on voittanut yhteensä 13 Grammy-palkintoa ja kerännyt nimensä alle yli 62 miljardia striimiä. Myös näyttelijänä meritoitunut monilahjakkuus on ensimmäinen henkilö, joka sai Oscar-, Grammy-, BAFTA- ja Golden Globe -palkinnot saman vuoden aikana A Star Is Born -elokuvan ja sen soundtrackin myötä. Gagan viimeisin albumi Chromatica (2020) oli artistin kuudes perättäinen albumilistaykkönen Yhdysvalloissa. Tanssipop-kokonaisuus toi artistille hänen ensimmäisen listaykkösensä myös Suomessa.

Harlequin-kappalelista:
1. Good Morning
2. Get Happy
3. Oh, When The Saints
4. World On A String
5. If My Friends Could See Me Now
6. That’s Entertainment
7. Smile
8. The Joker
9. Folie à Deux
10. Gonna Build A Mountain
11. Close To You
12. Happy Mistake
13. That’s Life

Lady Gaga somessa: 
Instagram / TikTok / Facebook / X

Artistin viimeisimmät pressikuvat voi ladata tästä.

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…