VAIHTOEHTOPOPIN TULOKAS SONIA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Vaihtoehtopopin kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Sonia julkaisee uuden singlen Sä et kuule mun sanoja. Biisi kertoo turhauttavasta rakkaudesta ja riidoista, jotka ovat lopulta ylitsepääsemättömiä. Herkän, mutta päättäväisen kappaleen lyriikoissa voi kuulla lainauksena myös tribuutin suomirap-ikoni Paperi T:lle. Keväällä 2024 Johanna Kustannukselle kiinnitetty Sonia on kuluneen vuoden aikana julkaissut singlet Kontrollii, Sulle ja Nyt tai ei koskaan.

Jyväskylän Kortepohjasta lähtöisin oleva artistilupaus säveltää ja sanoittaa musiikkinsa itse. Ennen omaa soolouraansa musiikin ympäröimänä kasvanut Sonia on soittanut rumpuja muun muassa Younghearted-yhtyeessä. Sonian vastaavana tuottajana toimii Miikka Koivisto, joka on työskennellyt niin iben, MELOn kuin Pariisin Kevät -yhtyeen kanssa. Koivisto tunnetaan myös Ruusut-yhtyeestä.

Sonia on karismaattinen ja mukaansatempaava live-esiintyjä, joka on viime vuosina nähty kotimaisten festivaalien ja klubien lavoilla. Artistin viimeisin keikka oli Tampereella Lost in Music -festivaalilla, jonka artistikattaus keskittyy nouseviin tulevaisuuden tähtiartisteihin. Tällä hetkellä Sonia työstää debyyttialbumiaan, joka julkaistaan alkuvuonna 2025.

Sonia somessa:
Instagram / TikTok 

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Keikat
Team Agency
bookings@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

KOLMATTA STUDIOALBUMIAAN VALMISTELEVA DW SYTYTTÄÄ TANSSILATTIAN, KUTSUKAA PALOKUNTA

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw(DonWöri) julkaisee uuden singlen PALOKUNTA. Menevä ja tanssilattian sytyttävä rap-anthem esittelee täysin uuden puolen kolmatta studioalbumiaan…

ARIANA GRANDE KÄÄNTÄÄ VIHAN VOIMAKSI UUDELLA ALBUMILLAAN

“Rage is all over the pop superstar’s eighth LP, Petal — and it suits her” ★★★★★ – Rolling Stone “It’s…

DAUGHTER FROM HELL KÄSITTELEE AIKUISTUMISEN KIPUPISTEITÄ JA KASVUA

“Her best album yet” ★★★★½ – Rolling Stone “The songs sound like her: earnest, introspective, folk-informed. But the production is…