ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja puhuttelevine lyriikoineen. Kaisa Korhosen ja Jonas Olssonin käsialaa oleva biisi on omiaan nostattamaan energiatasoja sateen piiskatessa kasvoille ja päivien lyhetessä nopeasti. Ketosen parhaillaan käynnissä oleva konserttisalikiertue pysähtyy tänään 11.10. Mikkelin Mikaelissa.

Antti Ketonen tuli tunnetuksi Neljänsuora-yhtyeen solistina ja hän käynnisti soolouransa vuonna 2017 singlellä Olisitpa sylissäni, joka on streamannut tähän mennessä tuplaplatinaa. Se nousi vuonna 2018 radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi. Ketonen on palkittu uransa aikana mm. Kullervo Linna – ja Vuoden iskelmä -palkinnoilla. Artistilta on saatu aiemmin tänä vuonna singlet Rakkauden arvoinen ja Kerran vielä.

Antti Ketonen somessa
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

TIPPA JULKAISEE TULEVAN ALBUMINSA UUDEN SINGLEN “JANI”

Innovatiivisesti genrerajoja rikkova TIPPA on juuri julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Jani. Epäonnisen Janin tarinan kertova kappale esittelee artistista uuden…

MINTUN TOKA SINGLE KERTOO MOKAAMISEN MAAILMANMESTARISTA

Maaliskuussa debytoinut tulokasartisti Minttu on julkaissut tänään toisen singlensä Mokaamisen maailmanmestari. Kepeä ja tarttuva pop-kappale kertoo pilke silmäkulmassa entisestä heilasta, jota vanha suola…

ROCKYHTYEIDEN TÄHTIKAARTIIN KUULUVA VOLBEAT ON JULKAISSUT UUDEN ALBUMIN

Tampereen Nokia Arenalla 15. lokakuuta keikkailevalta Volbeatilta uusi albumi Tanskalainen hardrock-suuruus Volbeat on juuri julkaissut odotetun uuden albuminsa God Of Angels…