POP-DUO HUHULTA KOLMAS SINGLE

Pop-duo Huhu on tänään julkaissut kolmannen singlensä Tukehtuvaa tulta.Biisissä parisuhteen toinen osapuoli on nähnyt vimmatusti vaivaa kuilun partaalla olevan suhteen pelastamiseksi vain tajutakseen, että toinen on luovuttanut jo aikaa sitten. Ymmärryksen hetki on ristiriitainen, sillä se suututtaa, mutta samalla myös auttaa viemään loppuun kivuliaan prosessin: ”Ainakin mä yritin.”

Tukehtuvaa tulta syntyi, kun Huhun solisti Janne päätti tarttua useita vuosia vanhaan demoraakileeseen uudestaan. Alkuperäinen, eron partaalla kirjoitettu teksti kosketti, mutta melodiat eivät toimineet. Syksyisen pimeänä iltana löytyi nykyinen, synkän tunnelmallinen kertsi, jonka voimistuva syke suorastaan vaati EDM-henkistä tanssittavaa droppia. Viimeistely tehtiin yhdessä kitaristi Aten ja tuottaja Aki Sihvosen kanssa.

Huhu on suurten melodioiden ja vahvojen tunteiden pop-duo, jonka muodostavat laulaja Janne ja kitaristi Atte. Yhtyeen musiikin teemat kumpuavat jäsenten omista kokemuksista: aiheet pyörivät samaistuttavien tilanteiden ja erilaisten ihmissuhteiden ympärillä tarkkanäköisten huomioiden siivittäminä. 

Huhu somessa:
Instagram

Lisätiedot:
Veera Hjerppe
veera.hjerppe@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SAMULI PUTRO JULKAISEE LAULUJA VIIME YÖLTÄ

Tänään viisikymmentäviisi vuotta täyttävä lauluntekijä elää kulta-aikaansa. Samuli Putro julkaisee 26.9.2025 yhdeksännen sooloalbuminsa, Viime yöltä. Levyn ensimmäiset singlet, Kuvat meistä kaikista ja Kesävieraat, ovat täyttäneet radiotaajuuksia tiuhaan.…

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…