MIRELLA TEKI HISTORIAA DEBYYTTIALBUMILLAAN

Pop-komeetta Mirellan suursuosioon noussut debyyttialbumi striimasi historiallisen määrän julkaisupäivänään

Albumin single Luotathan nousi viime viikolla myös Suomen radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi

Ennätysvauhtia Suomen musiikkikentän kärkinimiin nousseen Mirellan Kunpa oisin kertonut -debyyttialbumi on tehnyt historiaa. Suomen albumilistan kärkeen noussut kokonaisuus on rikkonut JVG:n Popkorni-albumin aiemmin ylläpitämät Spotify-ennätykset niin ensimmäisen vuorokauden kuin julkaisuviikkonsa aikana eniten striimanneena albumina. Etukäteen nelinkertaista platinaa ansainnut levy keräsi julkaisupäivänään historialliset 1 338 202 striimiä ja ensimmäisen viikon aikana striimejä kertyi huimat 5 956 475 kappaletta. Ennätyslukuihin yltäneeltä albumilta nousi myös peräti kuusi kappaletta Suomen virallisen singlelistan top 10:een.

Mirella julkaisi ensimmäisen singlensä Sua sattuu lokakuussa 2023, jonka jälkeen tammikuussa julkaistu kakkossingle Timanttei nosti artistin historiallisen nopeasti huippusuosioon. Jättihitiksi kasvanut kappale on kerännyt alle vuodessa yli 33 miljoonaa kuuntelukertaa ylittäen seitsenkertaisen platinarajan ja on näin ollen ylivoimaisesti vuoden striimatuin kotimainen kappale. Yhteensä 48 päivää Spotifyn ykkössijalla viihtynyt single on myös koko vuoden kolmanneksi soitetuin radiobiisi. Toukokuussa Lauri Haavin kanssa julkaistu yhteissingle Luotathan oli kiistatta kesän isoin hitti ja nousi viime viikolla myös Suomen radiolistan kärkeen.

Lataa artistin uudet pressikuvat tästä.

Mirella somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja yhteydenottopyynnöt:
Meri Timgren
Universal Music Finland
meri.timgren@umusic.com
p. +358 50 545 5770

Keikkamyynti:
Team Agency
booking@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

NISALTA UUSI SINGLE “MÄ OON SE”

R&B-tulokas Nisa on juuri julkaissut uuden singlen Mä oon se. Muun muassa Doechiista ja Summer Walkerista inspiroituva Nisa tuo musiikillaan…

SUOMESSA PIAN KEIKKAILEVA GHOST JULKAISI ODOTETUN ALBUMIN

Toukokuussa loppuunmyydyllä Nokia Arenalla esiintyvän Ghostin kuudes albumi on nyt saatavilla “some of Ghost’s most intriguing work to date… rich exploration of genres…

JAMI FALTIN PALAA UUDEN MUSIIKIN ÄÄRELLE IBEN KANSSA

Nelinkertainen Emma-ehdokas Jami Faltin aktivoituu musiikin julkaisun pariin uudella Rolling Stone -singlellään, jolla mukana on listojen kärkisijoja jo pitkään valloittanut ibe. Rolling Stone on tarttuva ja…