VUODEN YHTYE KUUMAA JULKAISEE TULEVAN ALBUMINSA ENSIMMÄISEN SINGLEN

KUUMAA-yhtyeen tänään julkaistu single Pieni ystävä avaa uuden albumikaaren. Historiaa Emma Gaalassa tehnyt kokoonpano loistaa myös Pollstarin julkaisemassa vertailussa vuoden 2024 eniten keikkalippuja myyneenä pohjoismaalaisyhtyeenä.

Tänään julkaistu Pieni ystävä on yhtyeen tulevan, 13.2.2026 julkaistavan albumin ensimmäinen single. Yhtyeen solisti Johannes Brotherus kommentoi kappaletta:

“Pieni ystävä hehkuu yhteenkuuluvuuden tunnetta hyvästien hetkellä. Kiitollisuus toisen ihmisen kanssa jaetusta ajasta voittaa murheellisuuden. Kirjoitimme kappaleen tuottajamme Jonas Olssonin kanssa viime juhannuksena Himoksella, auringon laskiessa tyhjien laskettelurinteiden taakse. Uuden albumin tekeminen tuntui alkaneen siinä hetkessä.”

KUUMAA on kiistatta tämän hetken suosituin kotimainen yhtye. Viime vuoden aikana KUUMAA on muun muassa nähty loppuunmyydyllä jäähallilla ja massiivisella seitsemän areenan Maasta kuuhun -kiertueella. Vuoden yhtye -palkinnon KUUMAA vei kotiin tänä vuonna niin Emma Gaalassa kuin Iskelmä Gaalassakin. Bändi teki historiaa voittamalla Vuoden yhtye -pystin kolmatta kertaa putkeen. KUUMAA palkittiin myös Emma Gaalan Yleisöäänestyksen voittajana. Vuonna 2024 heidät palkittiin neljällä Emmalla: Vuoden yhtye, Vuoden pop, Vuoden albumi sekä Vuoden myydyin albumi. 

Kappaleillaan yli 230 miljoonaa striimannut kokoonpano on vilpittömyydellään lyönyt läpi koko kansan sydämiin ja uudelleenkirjoittanut kotimaista musiikkihistoriaa.

Lipunmyyntitilastoija Pollstar kertoo viime viikolla julkaistussa vuosiraportissaan KUUMAA-yhtyeen myyneen vuoden 2024 keikoilleen enemmän konserttilippuja kuin mikään muu pohjoismainen artisti tai yhtye. Yhtyeen keikkamyyjänä toimiva Fullsteam Agency sekä Fullsteam Management ovat tehneet yhteistyötä KUUMAAn kanssa bändin uran alusta lähtien: kokoonpanon jokainen keikka on toteutettu yhteistyössä Fullsteamin kanssa.

Tänä vuonna KUUMAA nähdään Tässä on kaikki -kesäkonserttien muodossa livenä vain kolmen keikan verran:

24.5. Seinäjoki, OmaSp Stadion
6.8. Helsinki, Meripuisto
22.8. Joensuu, Ilosaari

KUUMAA somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
Universal Music Finland
meri.timgren@umusic.com

Management:
Virpi Immonen
Fullsteam Management
virpi@fullsteam.fi

Keikkamyynti:
Mika Sorola
Fullsteam Agency
mika@fullsteam.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

NISALTA UUSI SINGLE “MÄ OON SE”

R&B-tulokas Nisa on juuri julkaissut uuden singlen Mä oon se. Muun muassa Doechiista ja Summer Walkerista inspiroituva Nisa tuo musiikillaan…

SUOMESSA PIAN KEIKKAILEVA GHOST JULKAISI ODOTETUN ALBUMIN

Toukokuussa loppuunmyydyllä Nokia Arenalla esiintyvän Ghostin kuudes albumi on nyt saatavilla “some of Ghost’s most intriguing work to date… rich exploration of genres…

JAMI FALTIN PALAA UUDEN MUSIIKIN ÄÄRELLE IBEN KANSSA

Nelinkertainen Emma-ehdokas Jami Faltin aktivoituu musiikin julkaisun pariin uudella Rolling Stone -singlellään, jolla mukana on listojen kärkisijoja jo pitkään valloittanut ibe. Rolling Stone on tarttuva ja…