SHRTYN UUSI SINGLE SIIVIITTÄÄ KESÄN YÖTTÖMIIN ÖIHIN

Tuoreelle Samoilla silmil -kappaleelle julkaistiin myös musiikkivideo, jonka pääset katsomaan täältä

Tarttuvista kesähiteistään tunnettu SHRTY on julkaissut uuden singlen ja musiikkivideon. Tanssittava Samoilla silmil siivittää kuulijan kesän yöttömiin öihin. Kappaleen tuotannosta vastaa arvostettu tuottaja Salahpolo ja sille julkaistiin myös Sisiliassa kuvattu musiikkivideo, jonka on ohjannut Emil Rosa.

”Samoilla silmil on aurinkoinen ja energinen kesäbiisi. Kappale kertoo intensiivisestä työputkesta – öistä ilman unta, mutta myös hauskanpidosta ja elämän fiilistelystä täysillä.”

Yli 70 miljoonaa striimiä uransa aikana kerännyt SHRTY tunnetaan parhaiten kesähiteistään Pariisin kevät ja Sirkus. Yhdeksi viime kesän isoimmista hiteistä lukeutuva Sirkus oli ensimmäinen singlejulkaisu artistin tulevalta kolmannelta albumilta. TikTokissa hittiytynyt kappale on striimannut triplaplatinaa ja noussut radiolistan ensimmäiselle sijalle, pysytellen siellä seitsemän viikkoa. Pariisin kevät ft. Joalin on striimannut viisinkertaista platinaa ja ansaitsi myös ehdokkuuden Emma Gaalan Vuoden biisi -kategoriassa.

Lyhyessä ajassa suosionsa Suomen musiikkikentällä vakiinnuttanut itähelsinkiläinen SHRTY julkaisi debyyttialbuminsa HEARTBREAK KID vuonna 2021. Levyllä vierailee liuta Suomen tunnetuimpia räppäreitä, kuten Cledos, william ja Pyrythekid. Artistin vuonna 2023 julkaistu toinen albumi TÄYDELLINEN AJOITUS nousi Suomen albumilistan sijalle kaksi ja sisältää muun muassa hitit Sun takii sekä Pariisin kevät ft. Joalin.

SHRTY somessa:
Instagram
TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
+358 50 403 2998

Keikkamyynti:
Team Agency
booking@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

TAYLOR SWIFTIN ENNÄTYSALBUMI SAA ENCOREN

Fanien valtavasta rakkaudesta inspiroitunut The Life of a Showgirl: The Encore täydentää menestysalbumia neljällä täysin uudella kappaleella Maailman suosituin poptähti…

U2 JULKAISEE ENSIMMÄISEN UUDEN ALBUMINSA YHDEKSÄÄN VUOTEEN

50-vuotista uraansa juhlistava rockyhtye julkaisee marraskuussa uuden Carnaval De Luz-albumin – uusi single Silencio nyt kuunneltavissa Ikoninen rockyhtye U2 on…

EDICTIN NELJÄS ALBUMI TOIVEUUSINTOJA POHTII PUHUMATTOMUUTTA

Omaleimaisesta ja pehmeästä vaihtoehtopopistaan tunnettu Edicti julkaisee neljännen albuminsa Toiveuusintoja Albumi kuljettaa teemoillaan kuulijan läpi puhumattomuuden, turvan ja arkisten tyhjiöiden.…