JANNIKA B, ÄLÄ RAKASTA MUN RAKASTA

Uuden albumikaaren keväällä avannut Jannika B on julkaissut tänään tulevan levynsä toisen singlen Älä rakasta mun rakasta. Henkilökohtainen biisi sukeltaa syvälle kolmiodraaman aiheuttamien tunteiden ristipaineeseen. Jannikalle tunnusomainen pop-soundi yhdistyy sanoituksiin, joissa hän tavoittaa tarkasti sekä kilpailunhaluisia että haavoittuvaisia tunteita, joita rakkauteen liittyy. Uutuuden artisti on tehnyt yhdessä luottotekijöidensä Hanna Johden, Jukka Jahnukaisen sekä Henri Piispasen kanssa.

Biisi rakentuu voimakkaan emotionaalisen latauksen ympärille, jossa mustasukkaisuus, petetyksi tulemisen tunne ja sydänsuru vuorottelevat. “Älä rakasta mun rakasta” on vetoomus – suorasanainen ja herkkä toive siitä, että parisuhde pysyisi kahden välisenä. Kappale kuvaa, miten rakkauden kipupisteet voivat syntyä paitsi menetyksestä, mutta myös jo siitä, että joku varjostaa olemassa olevaa suhdetta.

“Tämä biisi on kompleksisin aihe sydämelle mistä oon ikinä laulun kirjoittanut. Siinä sekoittuu viha, suru, usko, toivo ja rakkaus”, Jannika B kommentoi. 

Jannika B on julkaissut uransa aikana neljä albumia. Viime vuonna häneltä saatiin jo ennen julkaisua kultaa striimannut Tetris-albumi, joka sisältää muun muassa Spotifyn Top 10:een nousseen singlen Mania ja TikTokissa hittiytyneen singlen Paras osa. Molemmat kappaleista ovat striimanneet platinaa ja nousivat Suomen radiolistan 50 soitetuimman kappaleen joukkoon. Tetris-albumia edelsi platinarajan ylittänyt Toinen nainen (2019), jolta muistetaan useita isoja hittejä, kuten En luovu susta koskaan, Aamun takana ja Riisu kokonaan. Kesällä 2025 artisti keikkailee aktiivisesti ympäri Suomea ja työstää tulevia julkaisujaan.

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva / Universal Music Finland
johanna.lanerva@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…

JAMI FALTIN JA EGE ZULU KUULLAAN LOPPUKESÄN YHTEISSINGLELLÄ

Jami Faltin yllätti faninsa julkaisemalla loppukesän lämpimiin päiviin täydellisesti istuvan kappaleen yhdessä Ege Zulun kanssa. Helpompaa-niminen single nojaa tuotannoltaan Jamin musiikillisille juurille boom bap…