RAP-ARTISTI HAZARDILTA UUSI SINGLE

Viime vuoden Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on julkaissut tänään uuden singlen Santa Monica bars. Kappale enteilee Pihlderberg-labelille ja Universal Musicille kiinnitetyn Hazardin toista albumia, joka julkaistaan ensi vuonna.

”Santa Monica bars on kesäinen ja humoristonen pakina siitä, kun tutut kulmat muuttuvat uusien junnujen ottaessa ne haltuun. Lenininpuisto on enää vain puisto ja tunnelmakin ikävästi muuttunut. Vertaisten itsevarmuutta pohditaan omasta epäitsevarmuudesta tarkastellen ja kaikki hävettäväkin kerrotaan kappaleessa ääneen” Kertoo Hazard.

Hazard on vaikuttanut suomiräpin kentällä jo pitkään, mutta 2023 joulukuussa mitellyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voitto avasi uuden luvun artistin uralla. Hazard selviytyi voittajaksi tiukassa kilpailussa, jossa mittaa ottivat toisistaan muun muassa monet entiset rapin Suomen mestarit. Tapahtuman tuomareina toimivat GettomasaEtta ja MC Solonen. Kilpailun voiton jälkeen Hazard on kiinnitetty Universal Musicin kanssa yhteistyötä tekevälle Pihlderberg-labelille.

Freestyle-taidoillaan ja teksteillään suosiota kerryttänyt räppäri julkaisi debyyttialbuminsa 1. Luku (Herttoniemi) vuonna 2022. Oman uransa ohessa Hazard on tehnyt aktiivisesti musiikkia useiden eri artistien kanssa, ja vieraillut esimerkiksi Rekamin ja Pyrythekidin albumeilla. Helsinkiläinen artisti tunnetaan myös kaksi albumia julkaisseesta 6kulma!-yhtyeestä.

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva / johanna.lanerva@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…