Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa vastustamaton ja tavoittamaton.
Kaksikon yhteisbiisi Liekinheitin yhdistelee kansainvälisen tason pop-estetiikkaa ja taidokasta jousisovitusta rohkealla ja yllättävällä otteella. Kappale on kolmeminuuttinen vuoristorata, jonka aikana Parkkonen ja Lampenius pääsevät molemmat loistamaan omilla instrumenteillaan.
Artistien lisäksi kappaletta tekemässä ovat olleet lukemattomien kotimaisten listakärkien kanssa työskennelleet Vilma Alina Lähteenmäki, Lauri Halavaara ja Antti Riihimäki.
“Biisissä on monta eri kerrosta. Välillä ollaan tosi intiimisti, välillä villisti ja yhdessä kohtaa ihan kuin toisessa maailmassa… Se on kuin lyhytelokuva, jonka aikana ehdit kokea monta tunnetta. Halusimme kirjoittaa ihmisestä, joka on tulikuuma mutta muuttuu yhtäkkiä jääkylmäksi. Usein kuullaan vain sen näkökulma, jota on satutettu. Tässä biisissä äänessä ovat molemmat: se, joka haluaa lähelle, ja se, joka ei uskalla päästää irti”, artistit kuvailevat kappaletta.
Vasta hetki sitten yhteistyön aloittaneiden artistien urapolut ovat olleet hyvin erilaiset, mutta molempia yhdistää syvä rakkaus musiikkiin ja esiintymiseen.
“Meillä on molemmilla se fiilis, että lava on meidän koti. Kun astutaan sinne, me omistetaan se paikka. Me ollaan molemmat monipuolisia artisteja, se on meidän vahvuus. Uskalletaan mennä sinne, mikä tuntuu oikealta”, kommentoivat Lampenius ja Parkkonen.
Linda Lampenius on suomalainen kansallisaarre: klassinen viulisti, popdiiva ja feministinen ikoni. Lindan vaikuttava ura on vienyt hänet ympäri maailman, aina Playboyn kansikuvista maailmankuulujen artistien kanssa suurimmille sinfoniaorkesterilavoille.
Viime vuosien aikana Lampenius on keikkaillut, tehnyt TV-esiintymisiä sekä pitänyt esillä klassisen crossoverin perinnettä, josta hänet maailmalla tunnetaan. Vuonna 2021 julkaistiin Lampeniuksen omaelämänkertakirja Kesytön elämäni ja 2023 Kultaisen Venlan voittanut Linda-dokumenttisarja.
Lampenius teki näyttävän paluun Suomeen viime vuoden UMK:n Shanghain valot -väliaikanumerossa, jonka myötä Lampenius ilmiöityi etenkin sosiaalisen median kautta nuoremmalle yleisölle.
Nyt aikamme myydyin suomalainen klassinen artisti Lampenius kääntää uuden sivun näyttävään pop-aikakauteen.
Upeasta äänestään tunnettu Parkkonen on artistiuransa alkumetreistä asti vakuuttanut karismallaan ja lahjakkuudellaan kotimaisella pop-kentällä. Parkkonen on kasvanut artistiksi bändien ja keikkalavojen kautta, mutta musiikki on kulkenut mukana lapsesta asti.
Monipuolista uraa uurtanut Parkkonen on julkaissut useita albumeja, tehnyt mittavia kiertueita ja vakiinnuttanut asemansa suomalaisena pop- ja soul-artistina. Vuonna 2018 ilmestynyt albumi PETE ylitti platinarajan, ja sen hitit kuten Mitä mä teen feat. JVG sekä Kohta sataa virittivät viimeistään Parkkosen aseman suomalaisten pop- ja soul artistien terävimpään kärkeen.
Uuden Musiikin Kilpailun voittaja valitaan 28.2.2026 Tampereen Nokia Arenan UMK26-show’ssa. Suora lähetys UMK:sta nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa sekä Ylen radiokanavilla.
Katso kappaleen musiikkivideo Yle Areenassa.
Lataa artistien UMK-pressikuvat tästä.
Linda Lampenius:
Pete Parkkonen:
Haastattelupyynnöt:
Linda Lampenius
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
Pete Parkkonen
Saara Everi
saara@pmerecords.fi
