LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi

22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen tyyli, taiteellinen visio ja laadukas pop-soundi tuovat raikkaan tuulahduksen Suomen musiikkikentälle. Saksassa lapsuutensa viettänyt ja myöhemmin Suomeen muuttanut multi-instrumentalisti hurmasi yleisön debyytillään kuka mä oon, ja tänään julkaistu bensaa syventää artistin tarinaa entisestään.

Kappale on syntynyt tarpeesta puhua nuoremmalle itselleen ja kaikille niille, jotka kamppailevat ulkopuolisuuden tunteen kanssa. Lorentzen ammentaa sanoituksissa omista kokemuksistaan lapsena ja nuorena, jolloin eri kieli ja kulttuuritausta saivat hänet tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi.

”Halusin kirjoittaa sellaisen biisin, mitä sanoisin nuoremmalle itselleni. Tää pohjautuu mun omiin kokemuksiin siitä, kun tuntui, etten voinut olla rohkeasti oma itseni. C-osa tiivistää tän hyvin: ne asiat, joita joskus häpesin, onkin matkan varrella muuttuneet polttoaineeksi. Olisi pitänyt vain uskoa itseensä aiemmin”, emmi lorentzen pohtii.

Soundillisesti bensaa nojaa isoon, kasarihenkiseen poppiin, jossa lorentzenin klassinen musiikkitausta ja kapinallinen asenne kohtaavat. Artisti itse kuvailee kappaletta debyyttisinglensä kuka mä oon sisarbiisiksi.

”Nämä kaksi biisiä kulkevat käsi kädessä niin soundillisesti kuin teemoiltaankin. Haluan tehdä musiikkia, joka voimaannuttaa sisäisen vahvuuden kautta. Toivon, että tämä biisi löytää ne tyypit, jotka kaipaavat kuulla nämä sanat”, lorentzen jatkaa. 

emmi lorentzen on paitsi tulkitsija, myös taitava lauluntekijä, joka kirjoittaa musiikkia myös muille Suomen eturivin artisteille. Viime vuonna hän solmi kustannussopimuksen HMC:n kanssa, ja artistin keikat myy Fullsteam Agency.

emmi lorentzen somessa:

Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Johanna Lanerva / Universal Music Finland
johanna.lanerva@umusic.com
+358 504032998

Keikkamyynti:

Emma Rühr & Anssi Tähtinen / Fullsteam Agency
emma@fullsteam.fi / anssi@fullsteam.fi
0440981312 / 0504913431

Pressikuvat voit ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…