Kotimaisen rap-kentän ykkösnimet Gettomasa ja Cledos yhdistivät voimansa – kuuntele Syvä pääty täältä!
Näyttävän paluun tammikuun alussa tehnyt Gettomasa tarjoaa faneilleen jälleen yllätyksiä tänään julkaistulla Syvä pääty -singlellään, jolla vierailee myös alkuvuodesta musiikin julkaisun parissa aktivoitunut räppäri Cledos. Singlen tekijätiimin muodostavat artistien lisäksi Gettomasan kanssa paljon yhteistyötä tehneet tuottajat Ruuben ja Xrphan. Syvä pääty -singlelle julkaistiin tänään myös näyttävä New Yorkissa kuvattu musiikkivideo, joka on Niko Hirvimäen käsialaa. Videon voi katsoa täältä.
Maamme suosituimpia rap-artisteja edustava Gettomasa järjesti tammikuun alussa tiedotustilaisuuden kotikaupunkinsa Jyväskylän kaupungintalolla, jossa hän tiedotti tulevasta uudesta singlestään sekä paluukeikastaan Jyväskylän Hippos Pesäpallostadionilla. Kesäkuun 13. päivänä järjestettävän konsertin liput myytiin loppuun nopeasti. Lukuisilla Emma-palkinnoilla uransa varrella huomioidun Gettomasan uuden aikakauden avannut single Aitous ei oo myynnissä on ollut myös valtava menestys. Kappaletta kuunneltiin Spotifyssa sen julkaisupäivänä yli 300 000 kertaa. Single ylitti kuuntelumäärillään kultarajan reilussa parissa viikossa julkaisustaan.
Cledos on yksi tämän ajan seuratuimpia rap-artisteja, jota on tituleerattu useasti genrensä uuden sukupolven suunnannäyttäjäksi. Artisti tunnetaan lukuisista, parhaimmillaan multiplatinaa striimanneista hiteistään, persoonallisesta tyylistään sekä energisistä live-keikoistaan. Jo puolen vuosikymmenen ajan aktiivisena olleen artistin uusi musiikillinen aikakausi käynnistyi tammikuussa singlellä Nene, jonka kuuntelumäärät lähentelevät myös kultarajaa.
Def Jam Recordings Finland on koti hiphop,- pop ja r&b -musiikin kentällä vahvasti omaa polkuaan kulkeville artisteille, joita kaikkia yhdistää omaäänisyys, ajattomuus ja näkemyksellisyys. Heidän artistiudessaan näkyy ja kuuluu inspiraatio ikonisen, hip hop -kenttää merkittävästi muovanneen kansainvälisen Def Jam -levymerkin eri aikakausilta. Def Jam Recordings Finlandin rosteriin kuuluvat Gettomasan lisäksi kotimaisten pop-artistien kärkinimiin lukeutuva Evelina, Jyväskyläläistä KPC-kollektiivia edustavat räppärit Axel Kala ja Lyttä sekä kotimaisen rap-kentän kiinnostavat uudet tulokkaat Davy ja DW.
Gettomasa somessa:
Instagram / TikTok
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Marketing Director / Universal Music
mari.hautamaki@umusic.com
Lataa uusimmat pressikuvat tästä
Keikat:
Team Agency
Booking@team.fi
