Tämän hetken kiinnostavimpiin tulokasyhtyeisiin lukeutuva pilvet pilvet valloitti viime vuonna yleisöitä KUUMAAn lämppärinä Maasta kuuhun -areenakiertueella. Tänään pilvet pilvet julkaisee vuoden ensimmäisen singlensä teen susta oikean. Kappaleen sanoitus ja…
kotimainen
Bämät tekivät biisin suomalaisiin voitonhetkiin Bämä-yhtye palaa uuden musiikin kera. Tänään julkaistu single Torille (Amanda) tarjoaa uuden vaihtoehdon suomalaisten maalilaulujen…
Tulevaa Kortepohjakosketus-albumia enteilevällä singlellä vierailevat DJ Kridlokk ja Will-Jam Jo vuosikymmenien uran rap-artistina ja tuottajana tehnyt Rekami on juuri julkaissut hänen…
Vuoden 2023 Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard palaa tänään julkaisujen pariin uudella Yks niist -singlellään. Kolme räpin suomenmestaria yhdistävällä kappaleella vierailevat Varomato ja Riski. Kolmikko…
Tänään julkaistu Pöllöille kyytiä -single on vauhdikas avaus yhtyeen yhdeksännelle albumikaarelle Tasaisen varmasti Suomen suosituimpien bändien joukkoon noussut Vesterinen Yhtyeineen palaa tänään kahden vuoden…
Yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista rap-tulokkaista julkaisee uuden singlen Sisään, jolla kuullaan vierailijana DJ Ibusal Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty, arvostetusta KPC-kollektiivistakin…
Uuden ajan Arttu Wiskariksikin tituleerattu, Pohjanmaalta ponnistava iskelmäartisti Juhana Haukkala jatkaa Suomen kansan hurmaamista. Tänään julkaistu Älä anna anteeksi -single on tehty yhdessä palkitun huipputuottaja Jonas Olssonin kanssa. Juhana Haukkala kommentoi kappaletta: “Tää…
KUUMAA-yhtyeen tänään julkaistu single Pieni ystävä avaa uuden albumikaaren. Historiaa Emma Gaalassa tehnyt kokoonpano loistaa myös Pollstarin julkaisemassa vertailussa vuoden…
“Kauan eläköön rakkaus” julistaa Samu Haber uudella biisillään Samu Haber palaa suomenkielisen musiikin pariin uudella kappaleellaan Kauan eläköön rakkaus. Biisi on ensimmäinen…
Universalille kiinnitetty marokkolais-suomenruotsalainen artistitulokas WEWWE julkaisee huomenna uransa kolmannen singlen Kesät ja talvet. Artistin musiikissa yhdistyy tyylikäs moderni pop ja…
