”Nainen tuli pyörällä hiekkatietä”, näin alkaa Samuli Putron tänään 13.6. julkaistu uusi single Kesävieraat. No, onko se mistään kotoisin? Kyllä vain. Se on muhkeasoundinen,…
kotimainen

Milanossa syntynyt herää jo -kappale on bändin ensimmäinen yhteistyö Johannes Brotheruksen kanssa Tämän hetken kiinnostavimpiin tulokasyhtyeisiin lukeutuva pilvet pilvet on juuri julkaissut…
Tuoreelle Samoilla silmil -kappaleelle julkaistiin myös musiikkivideo, jonka pääset katsomaan täältä Tarttuvista kesähiteistään tunnettu SHRTY on julkaissut uuden singlen ja musiikkivideon. Tanssittava Samoilla silmil siivittää kuulijan…
Uusi single Tranquilo tuo yhteen Evelinan ja nousevan tähden Juuna Chillin Kymmenvuotista artistiuraansa tänä vuonna juhlistava pop-tähti Evelina on julkaissut uuden kappaleen yhdessä artistitulokas Juuna…
Innovatiivisesti genrerajoja rikkova TIPPA on juuri julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Jani. Epäonnisen Janin tarinan kertova kappale esittelee artistista uuden…
Maaliskuussa debytoinut tulokasartisti Minttu on julkaissut tänään toisen singlensä Mokaamisen maailmanmestari. Kepeä ja tarttuva pop-kappale kertoo pilke silmäkulmassa entisestä heilasta, jota vanha suola…
Musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta palaa tänään julkaisujen pariin uudella Shampanjakyyneleet-singlellään. Julkaisu on moderni pop-kappale, jossa vangitsevaan tuotantoon yhdistyy samaistuttava teksti ja Jessen vertaansa…
Kotimaisen rap-kentän nouseva tähti Davy on juuri julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Motion. Kappaleella vierailee nelinkertainen Emma-ehdokas Jami Faltin, jonka…
Isoa suomipoppia tekevä tulokasartisti Lasse Havu julkaisee tänään kolmannen singlensä Rauhaton sydän. Kappale on edeltäjiensä tapaan tehty yhteistyössä Havun, Iiro…
Lyyti jatkaa kotimaisen indie-kentän hurmaamista omintakeisella pop-soundillaan. Tänään julkaistun Jos tää on unta -kappaleen voisi nähdä artistin omaksi versioksi ikivihreäksi muodostuneesta PMMP:n hitistä Matkalaulu: tuore…