VIIKATTEEN “RILLUMAREI!” SOI LOKAKUUSSA

Viikate julkaisee kolmannentoista studioalbuminsa 2.10.2020. ”Rillumarei!”-nimeä kantava levy pitää sisällään kymmenen rehvakkaasti tanssivaa kitarateosta, joista itse yhtyekin on yllättynyt.

Satukirjamaisen kärpässienen alta tavoitettu solisti K kuvailee levyä seuraavasti: ”Rillumarei! lyö valokeilansa tunteiden peilipalloon tavalla, jota Viikate ei ole ennen harrastanut. Duuri on haikeaa, molli hilpeää ja kitarat soivat raikkaammin ja jorattavammin kuin koskaan aiemmin meidän perusjäykässä toiminnassa. Tekstipuolella pääteemaksi paaluttui ajatus siitä, että jos viattomuuden aika vaihtuu vialliseksi, rillumarei-termikin näyttäytyy uudessa valossa. Meidän kaikkien puuteripeileissä. Tässä mielessä olemme lähimpänä teema-albumia Viikatteen levytetyssä historiassa.”

“Rillumarei!”-albumin biisilista on:

1. Intro – Valkea jouhi
2. Hallava
3. Susivirsi
4. Varjorastaat
5. Vaivaisten laulu
6. Rillumarei!
7. Huomenta humalaiset
8. Alhaisen virran maa
9. Viilušaketti
10. Valo saa sinut

“Rillumarei!” julkaistaan suoratoistona, diginä sekä cd-, lp- ja c-kasetti -formaateissa.

Suomirockin jykeviin kulmakiviin kuuluva Viikate perustettiin vuonna 1996 Kouvolassa. Yhtye on julkaissut tähän mennessä kaksitoista studioalbumia, joista viimeisin, “Kouvostomolli“, julkaistiin vuonna 2016. Vuonna 2018 Viikatteelta saatiin “Tuulenhuuhtomat“-EP, ja tämän vuoden keväällä yhtye herätteli fanejaan uudella “Huomenta humalaiset” -singlellä.

www.viikate.com
www.facebook.com/viikate
www.instagram.com/viikateofficial

Albumin kansikuvan ja Terhi Ylimäisen ottamia uusia promokuvia voi ladata tämän linkin takaa

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Spinefarm Records / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Keikkamyynti:
Longplay Music / Kimmo Hirvonen
Puh. 041-5363666 / kimmo@longplaymusic.net

Takaisin uutisiin

Uutisia

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…

JAMI FALTIN JA EGE ZULU KUULLAAN LOPPUKESÄN YHTEISSINGLELLÄ

Jami Faltin yllätti faninsa julkaisemalla loppukesän lämpimiin päiviin täydellisesti istuvan kappaleen yhdessä Ege Zulun kanssa. Helpompaa-niminen single nojaa tuotannoltaan Jamin musiikillisille juurille boom bap…