JON-JON ON UUSIEN ALKUJEN ÄÄRELLÄ DEBYYTTILEVYLLÄÄN

Lahjakkaana muusikkona ja näyttelijänä tutuksi tullut Jon-Jon on julkaissut tänään debyyttialbuminsa Päivä kerrallaan. Levyltä on aiemmin julkaistu singlet Älä riko mitään, Kokko, Ei nää päivät ikuisia oo, Kaksi uhrii ja Vikat 24 tuntia. Päivä kerrallaan -levyn yhtenä kantavana teemana ovat uudet alut, mitä artisti levyllään tutkii parisuhteiden vaiheiden kautta.

Jon-Jon kertoo debyyttilevynsä julkaisusta seuraavaa: ”On upeeta saada laittaa yksi aikakausi mun elämästä pakettiin ja lähettää se ajelehtimaan ihmisten kuultavaksi. Oon tosi ylpeä tästä kokonaisuudesta, jonka eteen on nähty paljon vaivaa. Sen kanssa on välillä hikoiltu ja joskus asiat taas ovat sujuneet kuin itsestään. Musta tuntuu, että oon tänä aikana kasvanut artistina ja ihmisenä valtavasti.

Toivon sydämeni pohjasta, että nää biisit resonoi ihmisissä ja että näiden kautta voi tuntea asioita, joita ei ole ehkä tajunnut edes pitäneen sisällään. Mun unelma on, että joku tulis vuosien päästä kertomaan, kuinka se muistaa jonkun päivän tai hetken aina, kun kuulee jonkun biisin tältä levyltä.”


Seuraa Jon-Jonia somessa:
Instagram: @jonjongeitel
Facebook: @jonjongeitel

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen
Universal Music
puh. 040 901 1266
tuula.salminen@umusic.com

Tiedotteen kuva: Andre Pozusis

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLAVI UUSIVIRRALTA UUSI SINGLE “VIEL YKS PURPLE RAIN”

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee tänään uuden singlen. Viel yks purple rain on takuuvarmaa Uusivirtaa: festarihuutolauluun sopiva kertosäe, oivaltava lyriikka…

ROBIN PACKALENILTA UUSI SINGLE TUUT TUUT TUUT

Robin Packalen paketoi julkaisuvuoden 2025 vielä yhdellä singlellä. Tänään julkaistu Tuut Tuut Tuut yhdistelee nerokkaasti modernia ja ajatonta poppia, jääden kertalaakista päähän soimaan.…

JANNIKA B:N UUSI SINGLE ON TÄYNNÄ USKOA JA KAIPAUSTA

Jannika B julkaisee uuden, elokuvamaisen singlen – Jossain sä ooton herkkä kappale kaipauksesta ja toivosta Laulaja-lauluntekijä Jannika B julkaisee tänään uuden singlen nimeltä Jossain säoot. Kappale on herkkä…