YLÄKERTA JUHLII SYNTTÄREITÄ VAIK EI OLIS SYNTTÄRIT

Uuden ajan poikabändi Yläkerta julkaisee tänään uutta musiikkia

Uusi single Synttärit on bilebiisi juhlia varten, oli synttärit tai ei. Capitol Recordsille kiinnitetty yhtye on innostavan energiansa ja tunnistettavan saundinsa kautta yksi suomalaisen musiikkikentän kiinnostavimmista uusista nimistä.

”Ei ollu juhlii ni pidettii synttärit ja tehtiin siitä laulu. Kuulumiset: Samulilla on järjetön bileputki päällä, Jaakko osti kissanpennun, Touko ja Werneri alotti Tenniksen padelmailoilla. KÄY KUUNTELEE!” Yläkerta-yhtyeeseen kuuluu neljä nuorta, jotka kertovat elämän kauneudesta ja vaikeudesta. Yhtyeen muodostavat räppärit Jaakko Andersson, Werneri Heinonen ja Touko Hämäläinen sekä tuottaja-dj Samuli Sulku. Viime vuonna A&R Henrik Suhosen sainaama yhtye on julkaissut aiemmin mm. singlet Egotrippi ja Niinku Ghostface. Yläkerta työstää parhaillaan ensimmäistä pitkäsoittoaan ja keikkailee aktiivisesti. Tulevana viikonloppuna yhtye nähdään muun muassa iben lämppärinä.

Yläkerta somessa:
Instagram / Facebook 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

EVELINA JUHLISTAA 10-VUOTISTA URAANSA UUDELLA SINGLELLÄ JA KIERTUEELLA

Evelina julkaisee tänään uutta musiikkia. Yks yö on yhdessä Victor Nordiksen kanssa syntynyt kappale, jonka tuotannon on viimeistellyt Aleksanteri Hulkko. Yks yö kertoo nimensä mukaisesti viimeisestä…

SAMU HABERILTA UUSI TUNTEIIKAS SINGLE ”GOOD BOY” – SAMALLA JULKI ENSI VUODEN EUROOPAN-KIERTUE

Menestyksekkään 30 keikan Euroopan-kiertueen jälkeen suomalaistähti Samu Haber palaa tunteikkaalla uudella singlellä, Good Boy. Tänään julkaistu single on voimakas kappale, joka muistuttaa siitä,…

TAYLOR SWIFTIN 12. ALBUMI ON TÄÄLLÄ

Taylor Swift, Max Martin ja Shellback palaavat yhteen uudella hittien täyteisellä The Life of a Showgirl -albumilla “Swift hits all her marks…