BESSIN UUSI SINGLE POHTII KAIKEN HETKELLISYYTTÄ

Kyyneleet sateessa on BESSin tulevan kolmannen albumin ensimmäinen single

Suomalaisen pop-kentän kärkinimenä paikkansa vakiinnuttanut BESS julkaisee tänään uutta musiikkia. Uunituore single Kyyneleet sateessa korostaa ajatusta kaiken hetkellisyydestä. Koskettava, herkkä ja järkälemäisen isoksi kasvava kaunis pop-kappale avaa myös tulevan albumin soundimaailmaa ollen silti jo ensisävelistä todella tunnistettavaa BESSiä.

Tuore single on Axel EhnströminTimo KiiskisenLeo JupiterinKim Mannilan ja BESSin yhteistyön tulos ja sen viimeistelystä vastasi viime vuonna Emma Gaalassa Vuoden tuottaja -palkinnon voittanut tuottajaduo Los Rollos, jotka ovat myös BESSin tulevan pitkäsoiton vastaavat tuottajat.

”Kyyneleet sateessa on jotain, jonka sä jo tunnet sun ydinolemuksessa. Tavallaan elämä on niin hetkellistä ja väliaikaista, mutta samalla yhtä ikuista muodonmuutosta. Täs biisissä kaikuu se ikuisuus, joka yhdistää meitä. Se valtameri, johon kaikki pisarat aina palaa takaisin”, BESS kommentoi. 

Huippusuosion kotimaisella musiikkikentällä saavuttanut nelinkertainen Emma-voittaja BESS debytoi vuonna 2017. Elektronista musiikkia ja housea pop-musiikissaan yhdistelevä artisti tunnetaan erityisesti sielukkaasta, sokerisen säröisästä laulusoundistaan, lukuisista hiteistään sekä hurmoksellisesta keikkasuosiostaan. Kaksi pitkäsoittoa urallaan julkaissut, yli 120 miljoonaa striimiä katalogilleen kerryttänyt artisti on rikkonut ennätyksiä niin striimipuolella kuin radioissakin. Helmikuussa Benjaminin kanssa julkaistu yhteiskappale Paremmin ku kukaan muu komeilee parhaillaan Suomen radiolistan soitetuimpana kappaleena ja on jo BESSin uran kolmas radioykkönen. Artisti valmistelee parhaillaan kolmatta studioalbumiaan ja valloittaa läpi kesän festarilavoja ympäri Suomen. Jo alkaneella kesäkiertueella kuullaan julkaisemattomia kappaleita ja nähdään uudistettu keikkasetti.

Kesän 2024 keikat:

PE 14.06. – HELSINKI CITY FESTIVAL
LA 15.06. – LAHTI XXL MÖSSÖ
КЕ 19.06. – HELSINKI ALLAS SEA POOL
ТО 20.06. – TAHKO JUHANNUS
PE 21.06. – HIMOS JUHANNUS
LA 22.06. – HÃRMÃ POWERPARKIN JUHANNUS
PE 28.06. – VANTAA BACKAS KESÄKEIKAT
LA 29.06. – ТВА
LA 29.06. – HIMOS ISKELMA FESTIVAALI
TO 04.07. – KOUVOLA TYKKIMÄKI
PE 05.07. – TUUSULA KRAPIN PAJA
LA 06.07. – JUVA METSA ROKKAA
TO 11.07. – OULU SUOMIPOP FESTIVAALI
PE 12.07. – JYVÄSKYLÄ SUOMIPOP FESTIVAALI
LA 13.07. – VIHTI HIIDENKIRNU FESTIVAL
TO 18.07. – TAMPERE TAMMERFEST
PE 19.07. – VANTAA TIKKURILA FESTIVAALI
LA 20.07. – MIKKELI ST. MICHEL SUMMERFEST
PE 02.08. – JÄRVENPÃÄ POWER FESTIVAL
LA 03.08. – JOENSUU OSUUSKAUPPAROCK
LA 03.08. – PUUMALA SILTAKEMMAKAT
PE 09.08. – KOUVOLA KORIA ROLL
TO 15.08 – TAMPERE RAVINTOLA KAISLA
PE 16.08. – ESPOO TAPIOLA FESTIVAALI
PE 23.08. – RAUMA SUNSET FESTIVAL
LA 31.08. – KALAJOKI VENETSIALAISKARNEVAALIT

BESS somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Veera Hjerppe
veera.hjerppe@umusic.com
+358 50 461 9818

Keikkamyynti:
Mikko Varjamo
Warner Music Live
mikko.varjamo@warnermusic.com
www.warnermusiclive.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…