Kotimaisen iskelmämusiikin tulokassarjaa edustava Markus Salo julkaisi tänään uuden singlen Kaunis kasvaa pimeään. Salo nousi suuren yleisön tietoisuuteen viime keväänä voitettuaan valtavalla äänimäärällä The…
Uutiset
Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Evelina julkaisee uuden sinkun Hitaasti 24.1. Uuden vuosikymmenen avaava sinkku on pehmeän keinuva r&b-kappale, joka pohdiskelee parisuhteen syvyyttä. Kappaleesta on…
Maailman tunnetuin räppäri Eminem yllätti faninsa ja julkaisi juuri 11. studioalbuminsa Music To Be Murdered By. Levyn nimi ja kansi viittaavat elokuvantekijä Alfred Hitchcockin samannimiseen…
Amerikkalainen supertähti Halsey julkaisee tänään perjantaina kolmannen albuminsa MANIC. Halseyn kaksi ensimmäistä albumia BADLANDS (2015) ja hopeless fountain kingdom (2017) sijoittuivat dystooppisiin fantasiamaailmoihin, mutta MANIC on artistin ensimmäinen omaelämänkerrallinen…
Rajoja rikkova helsinkiläisartisti Sini Yasemin avaa uuden vuoden ja vuosikymmenen uudella musiikilla. Tänään julkaistaan ensimmäinen single Sinin tulevalta kakkosalbumilta. Helmikuussa 2019 kultaa…
Tasoi Recordsille ja Universal Musicille sainattu tulokasartisti SAMUEL julkaisi tänään uuden singlen Musta kuva. Tummanpuhuva kappale uppoutuu hauraalla pohjalla olevan ihmissuhteen haasteisiin. Biisin…
Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan kovassa nousussa olevan tulokasartisti F:n tänään julkaistulla singlellä Sokerii. Kappaleella on myös musiikkivideo, joka kätkee sisäänsä vihjeitä…
Striimiennätyksiä rikkonut Adi L Hasla julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Uusi single Turta on toiveikas ja samaistuttava kappale, josta artisti kertoo seuraavaa: Kaikki mun…
“A girl interrupted but now returned, in Rare form” – Entertainment Weekly “Selena Gomez albums don’t come along all that often, and…
Grammy-palkittu kansainvälinen supertähti Justin Bieber on julkaissut tänään suuresti odotetun uuden singlen Yummy. Uusi kappale on ensimmäinen maistiainen Bieberin myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta…
