Ultra Bra valloittaa Olympiastadionin kahdesti, uusi Toivo-sinkku siivittää yleisen lipunmyynnin alkua Näyttävän paluun tehnyt Ultra Bra on julkaissut tänään toisen…
kotimainen

Jami Faltinia edustava Kerrostalo Music -levymerkki aloitti yhteistyön Universal Musicin kanssa Viimeisen vuoden aikana kotimaisten rap-artistien kärkinimiin noussut Jami Faltin julkaisi tänään…
Ultra Bra julkaisee kaksi uutta singleä viikon välein,konsertti Olympiastadionilla 23.8.2025 Ikoninen suomalaisyhtye on koonnut jälleen rivinsä. Unohtumattoman jäljen suomalaiseen musiikkiin…
Tänään julkaistua Ihminen-albumia juhlitaan Tavastialla 5.9. Sielukkaasta soundistaan tunnettu JANNA on julkaissut tänään odotetun, uuden albuminsa Ihminen. Monipuolinen kokonaisuus pitää sisällään isoja pop-melodioita,…
Ennätysvauhdilla Suomen kirkkaimpien tähtien joukkoon nousseen Mirellan tänään julkaistu single Löytää mut on jatkumoa jättihiteille Luotathan ja Timanttei Yhdessä artistin luottotekijöiden kanssa syntynyt kappale on…
Hazardilta uutta soolomusiikkia – rap-artisti käynnistää uuden albumikaarensa Kummiskaa-sinkulla Joulukuussa järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard on juuri julkaissut uuden singlen Kummiskaa.…
Tarttuva ja aurinkoinen Sä voitit jo -single esittelee Nelli Matulan musiikillisia vahvuuksia parhaimmillaan – kuuntele kappale täältä! Valovoimainen pop-artisti Nelli Matula julkaisi tänään…
Pelkkää Patee -albumi ulkona tänään, kiertue käynnistyy 30.8. Suomirockin legenda Pate Mustajärvi on tänään julkaissut uuden sooloalbuminsa Pelkkää Patee. Monipuolinen levy esittelee Mustajärven…
Island Recordsille levyttävä sisarusduo HALKO julkaisee tänään toisen singlensä. Uus normi on raa’an rehellinen ja omakohtainen kuvaus mielenterveysongelmista. Kappaleen sävellyksen ja sanoituksen duo on…
Ihminen-albumi julkaistaan 30.8., levyä juhlitaan Tavastian-keikalla 5.9. Taidokkaasta laulustaan ja sielukkaasta soundistaan tunnettu JANNA julkaisee 30.8. pieteetillä valmistellun ja odotetun uuden albuminsa Ihminen.…