Vilma Alinan uusimman singlen musiikkivideo julkaistiin tänään. Viikko sitten perjantaina Vilma Alina julkaisi odotettua uutta musiikkia. Single Nuoret rakastavaiset nousi…
Uutiset
Laulava lauluntekijä Paul Elias julkaisee tänään uuden singlen Luonnonvoimii. Uusi kappale ennakoi Paul Eliaksen 11.9. julkaistavaa debyyttialbumia. Luonnonvoimii on kaunis…
Reckless Love julkaisee uutta musiikkia neljän vuoden tauon jälkeen. Räjähtävä sinkku Loaded julkaistaan 21.8. Sinkku saa ensiesityksensä tv:ssä kun yhtye…
Vilma Alina julkaisee odotettua uutta musiikkia. Perjantaina 21.8. julkaistava Nuoret rakastavaiset on totuttuun tapaan artistin itsensä kirjoittama kappale, joka todentaa…
Maamme johtaviin lauluntekijöihin kuuluva Samuli Putro julkaisee uuden singlen tänään 14.8. Riipaisevan haikean kappaleen nimi on Kesän tyynet hetket. Se…
Eino ja Aapeli ovat ahkeroineet musiikin parissa tiiviisti koronan peruuttamien keikkojen sijasta. Poikien debyyttialbumi on sisällön puolesta valmis. Oman albumin…
Viikate julkaisee kolmannentoista studioalbuminsa 2.10.2020. ”Rillumarei!”-nimeä kantava levy pitää sisällään kymmenen rehvakkaasti tanssivaa kitarateosta, joista itse yhtyekin on yllättynyt. Satukirjamaisen…
Yhdeksän kappaletta sisältävä Blueberry Makkonen huokuu artistin uudenlaista itsevarmuutta ja inspiraatiota musiikin tekemiseen. “On ollut aikoja jolloin ihan tosissaan uskoin, etten tuu…
MKDMSK eli Atte Toikka oli rap-artisti Helsingin Malminkartanosta. Hän menehtyi tammikuussa 2019 ollessaan 21-vuotias. Artistin nimeä kantava MKDMSK-albumi julkaistiin postuumisti…
Evelina julkaisee tänään uuden kesäisen singlen Mä en haluu tietää. Evelina on uudistanut suomalaisen R&B-genren kenttää uusilla julkaisuillaan. Myös uudella…
