JESSE KAIKURANNALTA UUSI UPEA SINKKU EX

Jesse Kaikurannan uusi single Ex julkaistaan perjantaina

Jesse Kaikuranta on mestarillinen laulaja ja tulkitsija. Uutta musaa on jo odoteltu keikkailun ja tv-esiintymisten lisäksi. The Voice of Finland All Stars -viihdeohjelmassa Jesse hurmasi katsojat upeilla esityksillään.

Nyt julkaistaan uusi kappale, joka on Ellinooran ja Samuli Sirviön käsialaa ja vartavasten Jesselle tehty. Ex on väkevä tulkinta ja tilitys suhteen päätyttyä. Jesse lataa kappaleella lauluunsa koko valtaisan tunnekirjon eron ja exän herättämistä surun, kaihon, katkeruuden sävyttämistä monimutkaisista tunnelmista. Jesse kertoo kappaleesta: ”Exään törmääminen tuo väistämättä mieleen muistoja. Niin hyviä kuin huonojakin. Tärkeintä olisi kuitenkin ehkä muistaa se, että myös kyseinen suhde on muokannut susta osittain sen mitä olet nykypäivänä. On vaikeaa ja surullista myöntää itselleen ja toiselle, että ei pysty antamaan suhteelle sitä mitä se tarvitsisi jatkuakseen. Haluaisi antaa toiselle kaiken, mutta on vaan pakko myöntyä siihen, että on parempi jatkaa erillään. Ellinoora osasi sanoittaa tilanteen, johon olen usein elämässäni joutunut. Toinen on omilla sanoillaan ja teoillaan saanut mut avautumaan,vaikka olen aluksi arkaillut tunteideni kanssa. Sitten olenkin yhtäkkiä ollut liian tunteellinen ja halunnut liikaa.”

Jessen loppuvuosi on tiivistä keikkailua, häntä kuullaan omilla keikoilla ja laajalla jouluisalla konserttikiertueella.

30.10. Paakarin Puusti, Hyvinkää
04.11. Sorella Cellar Club, Tampere
05.11. Malmitalo, Helsinki
06.11. Aatos Café, Porvoo
11.11. Leppäkertun koulu, Leppävirta
12.11. Muurmanni, Muurame
13.11. Bar Café Assa, Parikkala
19.11. Rockbar & Grill 82, Kemi
20.11. Club Teatria, Oulu
25.11. Kankaanpääsali, Kankaanpää
26.11. Vanha Nalle, Hämeenlinna
27.11. Bar Pop In, Naantali

Jazzy Christmas -joulukonserttikiertue:
01.12. Ritz, Vaasa
02.12. Kansantaiteenkeskus, Kaustinen
03.12. Tullipakkahuone, Kokkola
04.12. Kulttuuritila Nuijamies, Lappeenranta
05.12. yksityistilaisuus
06.12. Kirkko, Kuortane
08.12. G Livelab, Tampere
09.12. G Livelab, Helsinki
10.12. Poppari, Jyväskylä
11.12. Kannusali, Espoo
12.12. Taidetalo, Loimaa
13.12. Kulttuuritalo Dux, Kristiinankaupunki
14.12. TBA
15.12. Vanaha Navetta, Ylivieska
16.12. Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki
17.12. MyPub, Haapajärvi
18.12. Kuusamotalo, Kuusamo
19.12. Teatteri Retikka, Suomussalmi

Seuraa Jesse Kaikurantaa somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelut:
Satu Snellman
+358 40 50 88 190 
satu.snellman@umusic.com
www.universalmusic.fi

Keikat:
Roope Rantala
Dex Viihde Oy
+358 44 253 0670
roope.rantala@dexviihde.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SAMULI PUTRO JULKAISEE LAULUJA VIIME YÖLTÄ

Tänään viisikymmentäviisi vuotta täyttävä lauluntekijä elää kulta-aikaansa. Samuli Putro julkaisee 26.9.2025 yhdeksännen sooloalbuminsa, Viime yöltä. Levyn ensimmäiset singlet, Kuvat meistä kaikista ja Kesävieraat, ovat täyttäneet radiotaajuuksia tiuhaan.…

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…