Edictin ja Jaakko Kullan itsenäisyyspäivän aaton single on katsaus rikkinäisiin suomalaisiin pyhiin ja puhumattomuuden perinteeseen
Vaihtoehtopopin kenttää valloittava Edicti julkaisee tänään uuden singlen Juhlapöydässä. Kappaleella vierailee juuri debyyttialbuminsa julkaissut, kotimaisen pop-rockin lupaus Jaakko Kulta. Juhlapöydässä avaa rehellisen näkymän suomalaisten juhlapyhien säröihin, niihin liittyviin tunnerepeämiin ja hiljaisiin pelkoihin. Tekstissä sukelletaan juhlapöytiin, joihin palataan vuodesta toiseen aina silloinkin, kun syyt tuntuvat hapuilevilta.
Edicti avaa kappaleen taustoja:
”Juhlapöydät ja suvun kanssa vietetty aika ovat joillekin vuoden kohokohtia, joillekin vuoden vaikeimpia hetkiä. Sinkun kertoja istuu pöydässä mutta tarkastelee sitä myös ulkopuolisena: katse tarttuu siihen, mikä ympärillä on pielessä. Miksi palata juhlapäivinä ihmisten luo, joita hädin tuskin tuntee, joiden kanssa jakaa vain sukunimen, jos sitäkään? Entä muuttuvatko juhlapöydät vain juhlapöydistä käsin?”
Biisin tuotannosta vastaa Edictin luottotuottajana toiminut okko ilmari, jonka lisäksi kokonaisuutta vahvistavat Axel Liljebladin viulut.
En sitä tarkottanut -läpimurtohitistään tunnetulle Edictille kulunut vuosi on ollut monella tapaa merkittävä: Edicti nähtiin festarilavoilla laajemmin kuin koskaan, jonka lisäksi artisti on työstänyt vuonna 2026 ilmestyvää albumiaan.
Edicti somessa:
Instagram / TikTok
Jaakko Kulta somessa:
Instagram / TikTok
Lataa uusimmat pressikuvat tästä
Lisätiedot ja haastattelut:
Edicti
Meri Timgren / Universal Music Finland
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770
Jaakko Kulta
Katariina Kahri / Warner Music Finland
katariina.kahri@warnermusic.com
Edictin keikat:
Feniks Willamo
feniks@allday.fi
+358 45 239 0170
