Vahteran vuosi käynnistyy tänään julkaistavalla singlellä Villihevosii. Kappale on mukana artistin myöhemmin tänä vuonna julkaistavalla kakkosalbumilla. Vahtera on tullut tunnetuksi…
tuula salminen
Vesterinen Yhtyeineen julkaisi tulevalta albumilta uuden singlen ”Hetken ikuinen” Vesterinen Yhtyeineen julkaisee uuden albuminsa Hetken ikuinen maaliskuun 10. päivä. Albumilta on…
Anna Puu on julkaissut tänään flirttailevan ja hypnoottisesti etenevän kappaleen Prince. Monipuolinen artisti osoittaa jälleen kerran hallitsevansa suvereenisti kaihoisten voimaballadien…
Viikate on tänään julkaissut uuden singlensä ”Älä pelkää pimeää”. Itsensä lumilyhtyyn muurannut solisti K kommentoi kappaletta näin: ”Tulevan albumin toinen…
Albumi täynnä suomiräpin kovimpia tähtiä, tuottajana mukana kaksi Grammy-ehdokkuutta saanut MD$ Mikael Gabriel on julkaissut uuden albuminsa Big Steppa, joka…
Uusi Viikate-single “Omakuva (karvalakki päässä)” ulkona tänään Tuusulanjärven rannalla sijaitseva Pekka Halosen taiteilijakoti Halosenniemi täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Juhlavuoden…
MG jatkaa räppijulkaisujaan: tänään ulkona single Aika on rahaa, albumi tulossa pian MG julkaisi tänään uuden singlen Aika on rahaa,…
Ruotsalaisräppäri 1.Cuz tähdittää Isac Elliotin tänään julkaistua singleä Lowkey Jättihittejä takova Isac Elliot julkaisi tänään tuplasinglen Lowkey / Hentoo. Fokussinglellä…
Anna Puu on julkaissut tänään riipaisevan kauniin rakkauslaulun “Ei kuole koskaan”. Klassisen kaunis ja upeasti kasvava biisi on Anna Puun…
Mikael Gabriel palaa juurilleen räpin pariin. Tänään on julkaistu uusi single, piinaavatunnelmainen Vainois, joka osoittaa MG:n olevan edelleen yksi tämän…