Universal Musicillle kiinnitetty laulaja ja lauluntekijä Juhana Haukkala on julkaissut hyväntuulisen ja ylpeästi omia kotiseutujaan tunnelmoivan debyyttisinglen Villi Pohjanmaa. Kappale toimii artistiprojektin lennokkaana avauskappaleena ja on onnistunut jo ennen…
Uutiset
Monipuolinen laulaja-lauluntekijä Paul Elias on juuri julkaissut toisen albuminsa Post sinä. Levyllä hän käsittelee suhteita ja elämää nykyajassa. Laulujen teksteissä puhutaan muun…
Ursus Factoryn uusi albumi IO on nyt julkaistu — Itse ollut hereillä viime vuosina, kun Ursus Factorysta on tullut tuhansien…
Teleksin pitkä ura sai tänään jatkoa uudella singlellä Easy rider. Kyseessä on viides singlelohkaisu bändin ensi vuonna julkaistavalta albumilta. Tuoreen…
Sini Yasemin julkaisi uuden singlensä ’Poikaystävä’. Biisi on kirjoitettu rohkaisuna ystävälle, jonka tulisi lähteä pois myrkyllisestä ihmissuhteesta. Artistille tuttuun tapaan…
Päätepysäkki on lähes kliseisen idyllisen suomalaisen järvimaiseman keskellä syntynyt autenttinen biisi rakkaudesta. Kappaleen Saario on tehnyt yhdessä Vilma Alinan ja…
Helsinkiläinen artisti, laulaja ja lauluntekijä Hene Jääsalo julkaisi tänään debyyttisinglensä Steariinia. Jääsalo on mielenkiintoinen uuden sukupolven rock-artisti, joka erottuu massasta…
Happoradion keulakuvana tunnetuksi tullut laulaja-lauluntekijä Aki Tykki työstää parhaillaan sooloalbumia, joka julkaistaan helmikuussa 2024. Levyn ensimmäinen single Satulinna, Satumaa ilmestyi…
Helsinkiläinen artisti, laulaja ja lauluntekijä Hene Jääsalo julkaisee hempeästi rokkaavan debyyttisinglensä ’Steariinia’ perjantaina 15.9. Vuonna 2022 Universal Musicille kiinnitetty artisti…
Popedan tarina nykykokoonpanossaan tuli päätökseensä Ratinan stadionilla lauantaina 2.9., mutta Pate Mustajärvi ei jää lepäämään laakereilleen. Suomirockin elävä legenda julkaisi…
